Tekstit

Uusin postaus

Asioita joista en tiennyt pitäväni on ansaitusti somehitti

Kuva
Annukka Salama / kansi: Kaisu Sandberg / WSOY 202 4 Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni oli viihdyttävä lukukokemus täynnä nokkelaa sanailua, sähköistä tunnelmaa ja painavaa asiaa kevyessä muodossa. En yhtään ihmettele, että AJETP on ollut valtava somehitti! On myös ollut ihana lukea ja kuulla nuorten lukijoiden ajatuksia kirjasta ja muistella miten täysillä sitä nuorempana koki ja tunsi (ja fanitti). Ökyrikas Konstantin aloittaa lukion kovien paineiden alla ja kauhistuu tajutessaan, että hänen "vihollisensa" Bee aloittaa samassa koulussa. Kaksikon välienselvittely päätyy someen ja pakottaa nuoret vastahakoiseen yhteistyöhön. Konstantin, joka kipuilee kaamean perheensä ultrakonservatiivisten arvojen kanssa, hämmentyy tajutessaan, miten voimakkaasti tuntee vetoa räiskyvää, muunsukupuolista Beeta kohtaan. Jos perheessäsi on teinejä, etkä ole vielä keksinyt heille sopivaa kirjalahjaa, tässä yksi hyvä ehdokas! Plussaa kirjaa varten laaditusta soittolistasta, jolt

Pimeänkynsi ja Mantikora - esittelyssä kaksi kauhistuttavaa uutuuskirjaa

Kuva
J.S. Meresmaa / Elina Äijälä / Karisto 2024 / arvostelukappale Pimeänkynsi teki minuun suuren vaikutuksen, koska 👀 teksti oli nautinnollisen letkeää 👀 vuoropuhelut tosi luontevia 👀 hahmot moninaisia ja kiehtovia 👀 lukujen loput houkuttelivat jatkamaan 👀 kuvitusratkaisut t o i m i v a t 👀 frisbeegolf oli mainio valinta päähenkilön harrastukseksi 👀 haluan tietää miten mysteeri etenee! J.S. Meresmaan kirjoittama sarja-avaus Pimeänkynsi (Lumola 1) kertoo 13-vuotiaasta Aaposta, joka muuttaa isänsä kanssa maalle ja huomaa nopeasti olevansa keskellä hirviömäisiä tapahtumia. Aapo, joka on todella sympaattinen päähenkilö aidon oloisine murheineen, vetoaa varmasti moneen nuoreen lukijaan, kuten oikeastaan kaikki muutkin Mustakolun tyypit! Varsinkin Usva, jota Aapo kutsuu Tiikeritassuksi, vaikuttaa kiinnostavalta. Pimeänkynsi voisi kiehtoa erityisesti 10-14-vuotiaita. Elina Äijälän kuvitus mangavivahteineen sopii tarinaan mahtavasti ja tuo mielestäni nerokkaasti joustoa siihen, minkäi

Kilpikonna pistää kaiken peliin uusimmassa Tulisiivet-kirjassa

Kuva
  Tui T. Sutherland / suom. Peikko Pitkänen / Gummerus 2024 / arvostelukappale Tulisiivet - Voiman kynnet jatkaa Tui T. Sutherlandin mahtavaa fantasiasarjaa Pyrrhian valtakunnan lohikäärmeistä. Yhdeksäs suomennettu osa kerrotaan merisiipiin kuuluvan Kilpikonnan näkökulmasta. Voiman kynnet kuuluu 15-osaisen sarjan toiseen saagaan, joka keskittyy kohtalon lohikäärmeenpoikasten perustaman Jadeakatemian oppilaisiin. Pelokas, sosiaalisesti kömpelö, vähän epävarma Kilpikonna, joka haaveilee seikkailukääröjen kirjoittamisesta, joutuu pistämään kaiken rohkeutensa ja neuvokkuutensa peliin päihittääkseen tuhansia vuosia vanhan pahuuden ruumiillistuman. Häntä auttavat yösiipi Kuu, jääsiipi Talvi, taivassiipi Vaara ja hiekkasiipi Qibli. Kirja jää tuttuun tapaan cliffhangeriin, mutta eiköhän seuraavan osan tähti Qibli hoida homman kotiin. Olen muuten yllättynyt siitä, miten vähän Tulisiivet näkyy täällä kirjasomessa. Jenkeissä " Wings of Fire " nauttii huimaa suosiota, ja ki

Näissä selkokirjoissa kilpaurheillaan ja kipuillaan vaikeissa perhesuhteissa

Kuva
Aurora/Eino kertoo kahden hyvin erilaisista lähtökohdista tulevan ysiluokkalaisen elämästä. Toteutus on hauska, sillä samat tapahtumat koetaan kahteen kertaan. Lukija voi valita kumman päähenkilön tarinasta aloittaa. Itse luin Auroran näkökulman ensin ja heti perään Einon. Harkitsin myös lukemista kohtaus kerrallaan molempien näkökulmasta, mikä olisi saattanut olla parempi ratkaisu, sillä nyt mielenkiinto ei aivan meinannut riittää Einon tarinan kaikkiin vaiheisiin. Tähän kyllä vaikutti sekin, että Auroran haastava arki nuorisokodissa kiinnosti enemmän kuin Einon jääkiekkoharrastus. Auroran äiti on alkoholisoitunut, minkä vuoksi Aurora ei voi asua kotona. Hän ei kuitenkaan tule toimeen omaohjaajansa kanssa. Tämän tilalle onneksi tulee ymmärtäväisempi ohjaaja, ja muutos helpottaa Auroran ahdistusta. Myös lempibändin kuunteleminen auttaa. Aurora ihastuu reilun oloiseen, söpöön Einoon, vaikka häntä kalvaa syyllisyys siitä, että hän aiheutti Einolle lukuvuoden alussa jälki-i

Kunnes kuolen - eettisten kysymysten äärelle vievä säeromaani

Kuva
  Kunnes kuolen on herkkä säeromaani kovalla teemalla. Kirjan säkeet painavat enemmän kuin voisi ensivilkaisulla ajatella, ja Sini Helmisen luoma dystooppinen maailma jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa.  Päähenkilö Aani kuuluu päiväperhoihin eli nuorena kuoleviin. Kuten kaikkien, myös Aanin otsaan on tatuoitu Auguuri-algoritmin laskema kuolinpäivä. Aanilla se on niin pian, että muiden lasten vanhemmat kehottavat lapsiaan karttamaan Aanin seuraa. Miksi panostaa ystävyyteen, jos ystävä kuitenkin kohta kuolee? Anonyymit kommentoijat eri keskustelupalstoilla ovat tuohtuneita, kun Aanin kaltaisillekin annetaan mahdollisuus kouluttautua ja elää tavallista elämää. Ei nuorena kuolevaan pitäisi tuhlata yhteiskunnan rahoja, Aanin ympärillä huudetaan. Mielestäni nämä kuolemaa käsittelevät eettiset kysymykset olivat säeromaanin mielenkiintoisinta antia, sillä ne nostivat ihmisyyden kylmäävän puolen rohkeasti esiin. Nuorille suunnattu Kunnes kuolen ei kuitenkaan ole pelottava tai jä

Tästä Ihmemaahan on loistava ja vähän vinksahtanut novellikokoelma nuorille

Kuva
Salla Simukka & Siri Kolu (toim.) / WSOY 2024 / kansi: Kaisu Sandberg Tästä Ihmemaahan on huikea, mieleenpainuva, häiritsevä, ajatuksia herättävä, vähän vinksahtanut ja sanalla sanoen nerokas novellikokoelma suomalaisilta kirjailijalahjakkuuksilta. Ostin tämän Salla Simukan ja Siri Kolun toimittaman nuortenkirjan Turun Kirjamessuilta, koska kyseiseltä kaksikolta ei voi odottaa kuin mahtavaa jälkeä. Luin novellit melkein yhdeltä istumalta. Jokainen teki vaikutuksen, mutta muutama loksautti suun auki: Raatomaa oli puistattavan hyvä, Kanin pikaviestit itketti kielellisellä taituruudellaan, Päärynä maalasi niin todentuntuisen kuvan, että koin olevani yksi Pipon luo jatkoille tulleista, Kadonneen irveen laulu hengästytti, Liisat Ihmemaassa teki vaikutuksen monilla kerroksillaan ja Purppuranpunaista iski suoraan sydämeen. Toivon tälle kokoelmalle kaikki mahdolliset palkinnot! Tästä Ihmemaahan on muuten täydellinen joululahja yläasteikäisille ja sitä vanhemmille. Kirjoittaj

Instagram-kirjat lokakuu 2024

Kuva
Elisabet Aho / kansi: Kaisu Sandberg / Myllylahti 2024 / arvostelukappale Vappu ja Annika kummituskoulussa alkaa jännittävillä uutisilla: nelosella olevien tyttöjen luokka on saanut kummikoulun Vantaalta. Luvassa on yökyläilyä peräti kolmen yön verran jonkun kummiluokkalaisen kotona. Vappu ja Annika ovat innoissaan, varsinkin kun menomatkalla saa syödä eväitä. He joutuvat kuitenkin pettymään, kun heidät majoitetaan vaiteliaan ja torjuvan Toivon kotiin. Toivon lääkäriäiti tekee paljon yövuoroja, ja lapset ovat isossa talossa oman onnensa nojassa. Onneksi kummikoulussa riittää mukavaa tekemistä, kuten esimerkiksi Halloween-juhliin valmistautumista. Juhlat päättyvät kuitenkin ikävästi Toivon katoamiseen, ja tarinaan tulee myös yliluonnollista vivahdetta. Elisabet Ahon lastenkirjasarjan viides osa sisältää tarkkanäköistä ja lempeää yhteiskuntakuvausta. Perheiden taloudellinen eriarvoisuus on esillä niin tässä kuin sarjan aiemmissa osissa, mistä kirjailija ansaitsee erityiskiitosta. Sitä v