Instagram-kirjat helmikuu 2025
Anu Holopainen / Mervi Heikkilä / Kuukettu 2024 / arvostelukappale
Tähtialus Beta ja
meduusasumu aloittaa uuden ja helppolukuisen
Lukukettunen-sarjan. Jännittävä avaruusseikkailu kertoo rohkeasta
Lyyrasta ja hänen puhuvasta lemmikkivesisiastaan (oi kyllä), jotka
huomaavat tähtialuksensa joutuneen harvinaisen meduusasumun utuisiin
lonkeroihin.
Anu Holopaisen kirjoittama ja Mervi Heikkilän
kuvittama kirja on hauskalla tavalla erilainen avaruustarina. Puhuva
kapybara toi tähtialukselle ripauksen eksotiikkaa. Aluksen kapteeni
Stella, Lyyran äiti, oli aika tyly puheissaan: hän ärähtää, äyskähtää ja
hermostuu, vaikka teki itse kapteenina päätöksen posottaa suoraan
meduusasumun ytimeen. Stellan ärhennellessä miehistölle Lyyra ja Galle
hoitavat tähtialuksen turvaan melkoisen uhkarohkealla peliliikkeellä.
Jään innolla odottamaan lisää Lukukettusia! 🦊
Kristina Ohlsson / WSOY 2020
Ihmissuden salaisuus on itsenäinen jatko-osa
Zombikuume-kirjalle, jonka on kirjoittanut Kristina Ohlsson. Kirja
kertoo 12-vuotiaasta Herbertistä, joka asuu isoisänsä kanssa pienessä
ruotsalaiskaupungissa.
Herbert on hädin tuskin toipunut kauhujen
kesästä ja elävien kuolleiden hyökkäyksestä, kun Eldsalaa alkaa piinata
metsäpalojen sarja. Sitten kuvioon ilmestyvät isot, mustat sudet.
Yhtäkkiä Herbert on taas keskellä karmeita tapahtumia. Parhaan ystävänsä
Sallyn ja muutaman muun liittolaisen kanssa Herbert yrittää pelastaa
kyläläiset ulvovilta pedoilta.
Tässä tarinassa on pari hurjaa
takaa-ajokohtausta ja verikin roiskuu, joten suosittelen Ihmissuden
salaisuutta yli 10-vuotiaille lukijoille. Liian pelottavaksi kirja ei
kuitenkaan mielestäni missään vaiheessa käy.
Thomas Taylor / suom. Jaana Kapari-Jatta / WSOY 2022
Guess who's back, back again, Eminem laulaa. Kun kirjan tapahtumat
sijoittuvat Aaverantaan, palaaja on aina Sebastian "Olen ihan kiltti
nyt" Ankerias, joka kerta toisensa jälkeen onnistuu höynäyttämään
kaupungin aikuisia. Kirjan päähenkilöä, Herbert Sitrusta, ja tämän
parasta kaveria Orvokki Parmaa Ankerias ei kuitenkaan huijaa.
Sumuisen
synkässä merenrantakaupungissa alkaa taas tapahtua, kun Ankerias puuhaa
legendaarisen Festergrimmin vahakabinetin uudelleen avaamista vanhaan
(karmeaan) loistoonsa. Herbert ja Orvokki tietävät ettei Festergrimmin
perintö, jättimäinen mekaaninen robotti, ole hyvä juttu lipevän
Sebastianin käsissä, mutta hyväuskoiset aikuiset vain hymisevät, että
kiva kun turismi piristyy.
"Koska mitä tahansa seuraavaksi tapahtuu, mitä tahansa pimeyden tekoja arkkivihollisemme hautoo Aaverannan varjoissa, yksi asia on varma: Meidän tehtävämme on estää hänen aikeensa." -Herbert Sitrus kirjassa Festergrimm
Festergrimm ei noussut lemppariksi, mutta pidin makaaberista vahakabinetista ja ylipäänsä paluusta Thomas Taylorin taitavasti luomaan maailmaan. Kaamosaikakaan ei välttämättä tuntuisi niin raskaalta Aaverannan kaltaisessa omintakeisessa pikkukaupungissa myrskyävän meren rannalla.
Aaverannasta on vielä yksi seikkailu jäljellä, sitten on toivottavasti kaikki Herbien ja Orvokin epätavalliseen elämään liittyvät mysteerit paljastettu. Ja Ankerias kukistettu lopullisesti.
Jarkko Juselius / Anne Muhonen / pieni karhu 2024 / arvostelukappale
Kadonnut kansa -
Neandertalien arvoitus on jännittävä, tarinallinen tietokirja noin 40
000 vuotta sitten eläneestä kansasta. Jarkko Juseliuksen kirjoittamassa
ja Anne Muhosen kuvittamassa lastentietokirjassa
neandertalilaissisarukset kohtaavat nykyihmiset.
Kirjassa on
ensin tarinaosio, joka imaisee lukijan mukaan historialliseen
seikkailuun, ja sitten vielä tieto-osio, jossa neandertalilaiskansasta
kerrotaan monipuolisesti selkokielellä. Tämä tarinavetoinen tietokirja
voisi toimia vaikkapa historiantuntien elävöittäjänä. Kirja ei
virallisesti ole selkokirja, mutta täyttää kyllä monet selkokirjan
kriteerit. Kuvitus on huolellisesti rakennettu tukemaan helppolukuista
tekstiä.
Suosittelen kirjaa kaikille esihistoriasta
kiinnostuneille ja aivan erityisesti alakoulun ylemmille luokille avuksi
esihistoriallisen maailman hahmottamiseen.
Anniina Mikama / WSOY 2021
Myrrys on viihdyttävä seikkailukirja, joka yhdistää maagista realismia ja kansanuskomuksia.
Kivihalmeen
tilalle ankaran Juhanin komentoon päätynyt orpolapsi Niilo nousee
metsässä asuvan tietäjän, myrrysmiehen, avulla oman elämänsä herraksi.
Hän ammentaa metsän ikiaikaista voimaa ja joutuu lopussa valitsemaan
käyttääkö voimaansa hyvään vai pahaan.
Rakastin tätä kirjaa! Ehkä
myös vähän halusin Myrrystä lukiessani muuttaa itsekin keskelle korpea
pieneen metsämajaan pannukahvia juomaan. Todennäköisesti en kuitenkaan
pärjäisi metsän antimien varassa Niilon ja Martinin tapaan vaan
yrittäisin woltata itselleni ruokaa. Tai juoksisin tuohivirsut sauhuten
ympäri metsää etsimässä portaalia nykyaikaan.
Suosittelen ihanaa Myrrystä kaikille.
Martin Widmark / Helena Willis / suom. Outi Menna / Tammi 2025
Vallilassa odotetaan
kuumeisesti dinosaurusnäyttelyn avajaisia. Tyrannosaurus Rexin luuranko
tuodaan kirkkoon, koska muualle se ei mahtuisi. Tämä suututtaa pappia,
joka ei usko dinosauruksiin. Pappi sabotoi näyttelyä, mutta sitten
tapahtuu vakava rikos. Museonhoitaja Pirkko pyörtyy ja kahvilatyöntekijä Dino hikoilee kasvot kalpeina. Poliisimestari Rauno on ymmällään, mutta se ei haittaa,
koska Lasse ja Maija hoksaavat nopeasti mistä on kyse.
Dinosauruksen
arvoituksessa oli mielestäni muutama sekoileva kaupunkilainen liikaa.
Onkin hyvä, että kirjan alussa on kartan lisäksi hahmogalleria.
Luetaanko teillä Lasse-Maijoja? Meillä on lapset kasvaneet sarjan ohi, mutta minä tapaan edelleen lukea uusimman arvoituksen, jos se on kirjastossa esillä.
Anne Muhonen / Hertta 2025 / arvostelukappale
Kuuden kättelyn sääntö on säeromaani itsensä löytämisestä. Se kertoo Pihlasta, jolla on särkynyt sydän ja mieleen juurtunut ajatus kuuden kättelyn säännöstä. Sääntö perustuu teoriaan siitä, että olemme kaikki vain kuuden kättelyn päässä toisistamme. Pihlan poikaystävä ei usko teoriaan, mutta kun hän ehdottaa taukoa ja vihjaa Pihlan olevan vähän tylsä, Pihla päättää todistaa, että oikeastihan hän on spontaani heittäytyjä. Hän ryhtyy kuuden kättelyn operaatioon tavoitteenaan kätellä eksän jalkapalloidolia, joka asuu Espanjassa.
Pidin kirjasta ja Pihlan mutkattomuudesta kovasti! Välillä kerronta kallistui enemmän selkokieleen kuin säkeisiin, mutta kaiken aikaa teksti soljui eteenpäin luontevana ja raikkaana. Aina välillä vastaan tuli jotain erityisen kaunista ja pysähdyttävää. Pienet kuvitukset siellä täällä olivat ilahduttava lisä.
***
Löydät blogin kaikki Instagram-kuukausikoosteet avainsanalla Instagram. :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)