Varjo-sarjan uudelleen julkaisu on hieno kulttuuriteko


Maria Gripe / suom. Eila Kivikk'aho / Tammi 2023

Maria Gripen Varjo-sarjan kaksi ensimmäistä osaa kertovat kiehtovan tarinan ruotsalaisesta luokkayhteiskunnasta 1910-luvulla. Tapahtumat koetaan perheen 14-vuotiaan, tarkkanäköisen Berta-tyttären silmin.

Bertan perheeseen kuuluvat pikkusiskon ja isoveljen lisäksi henkisesti ja usein fyysisestikin poissaoleva akateemikkoisä ja avuttomaksi alistunut äiti, joka on itseriittoisen
taloudenhoitajan manipuloitavissa. Kun taloon saapuu Bertaa pari vuotta vanhempi sisäkkö Carolin, Bertan maailmankuva alkaa pikkuhiljaa säröillä.

Ensimmäisen kirjan juoni on kudottu Carolinin ympärille ja etenee verkkaisesti. Välillä tapahtuu jotain erikoisempaa: Berta esimerkiksi näkee aivan Carolinin näköisen pojan kadulla. Lukijalle myös selviää, että kirjan kansikuva on jäljennös valokuvasta, joka löytyy Bertan perheen kuva-albumista. Berta miettii, miksi juuri tämä kuva kiehtoo talon sisäkköä niin paljon. Syy selviää ensimmäisen kirjan lopussa.

Varjo-sarjan toinen osa menee syvemmälle Bertan ja Carolinin mutkikkaaseen sisarussuhteeseen. Miljöö on kuitenkin vaihtunut Bertan kodista salaperäisyyttä hohkaavaan linnaan, johon Berta ja Carolin pestautuvat kesätöihin.

Maria Gripen kirjoitustyyli on viipyilevä mutta ei jaaritteleva. Vanhoillisen taloudenhoitajan ja tasa-arvoa peräänkuuluttavan sisäkön sanaiset mittelöt ovat herkullista luettavaa, mutta tämä tahtojen taistelu jäi ensimmäiseen kirjaan. Nykylapsia Gripen rauhallinen kerronta ei välttämättä houkuttele, joten Varjo-sarjan tuomista tämän päivän kirjamarkkinoille voi pitää ennen kaikkea hienona kulttuuritekona.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär