Tulisiivet-sarjan Tähtimö ylittää itsensä
Tulisiivet - Synkkä salaisuus
Tui T. Sutherland / suom. Meri Kapari / Gummerus 2022 / kirjastolaina
Hei hei, Tulisiivet ja etenkin Tähtimö, olit ihana tässä kirjassa ja ylitit itsesi suojellaksesi ystäviäsi.
Mahtavan Tulisiivet-sarjan neljäs osa, Synkkä salaisuus, kerrotaan yösiipi Tähtimön näkökulmasta. Kirja avaa salaperäisten yösiipien ankeaa elämää tulivuoren luolissa. Saalista, valoa tai toivoa paremmasta ei juurikaan ole, mutta Tähtimön kauhuksi hänen heimonsa tavoittelee parempaa elämää hyvin kyseenalaisin keinoin. Samaan aikaan viiden kohtalon lohikäärmeenpoikasen rooli tulevan hiekkasiipikuningattaren valinnassa näyttää epävarmemmalta kuin koskaan.
Lapset kuuntelivat Synkän salaisuuden mielellään, mutta aivan samanlaista huumaa se ei nostattanut kuin kolme edellistä kirjaa. Tähtimö on pelokas, epävarma, kääröviisas poikanen, ihan erilainen kuin kolmannen osan hehkuva Gloria, mutta minä kyllä tykkäsin lukea aran yösiiven sisäisistä ristiriidoista, varsinkin kun Tähtimö ylsi lopussa urotekoihin.
Suosittelen Tulisiipiä kaikille hurjista seikkailukirjoista pitäville! Varoituksen sana kuitenkin siit, että tässä sarjassa ei kaihdeta verta, tuskaa ja kuolemaa. Toisaalta, herkkä 8-vuotiaani rakastaa Tulisiipiä, mutta näki hiljattain painajaista luettuamme erästä hyvin "lällyä" satua, jossa oli kalkkarokäärme silinterihattu päässä...
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)