Instagram-kirjat kesäkuu 2022
Satu hammaspeikoista
Thorbjorn Egner / kirppislöytö
Satu hammaspeikoista on uusimpia kirppislöytöjäni. Emmin ja jahkailin
ostamisen kanssa kauan: ostamista puolsi kirjailija (Thorbjorn Egner,
yksi lemppareitani) ja halpa hinta (50 senttiä). Ostamista vastaan
kuiski sisäinen hyllytilakoordinaattorini, jonka mielestä meillä ei
olisi ollut tilaa edes näin pienelle ja somalle kirjalle.
Möö ja
Paa, Jussin suussa asuvat hammaspeikot, muuttivat meille kuitenkin ja
hyvä niin, sillä parempi karies hyllyssä kuin suussa. Kuopus, jonka
arvasin tykästyvän tarinaan, hotkaisi kirjan yhdeltä istumalta.
Esikoinen ei ollut aivan yhtä otettu, mutta vastusteli vain
nimellisesti, kun luin sadun hänelle.
Tapahtumat sijoittuvat
siis Jussin suuhun ja erityisesti hampaistoon, jonne Möö ja Paa ovat
kaivaneet itselleen oikein lokoisat oltavat. Mitä enemmän makeisia Jussi
rouskuttaa ja mitä päättäväisemmin hän välttelee hammasharjaa, sitä
rattoisammaksi käy hammaspeikkojen arki. Kunnes Jussin hammasta alkaa
särkeä ja edessä on reissu hammaslääkärille...
Hassu pieni kirja
ripauksella opettavaista sävyä! Hiukan jäin ihmettelemään Möön ja Paan
nimiä, sillä norjaksi ne ovat järkeenkäyvät Karius ja Baktus.
Lemmikkifrendit - Bitti ja Moodi
Riina Kaarla & Sami Kaarla & Anders Vacklin / Tammi 2022 / arvostelukappale
Uuden Lemmikkifrendit-sarjan avausosassa seikkailee Pet Agents -sarjasta
tuttu Kati-e. Tässä kirjassa Kati-e on kuusivuotias ja tuttuun tapaan
hyvin eläin- ja robottirakas. Hän pelastaa roskiksesta kaksi rottaa ja
nimeää ne Bitiksi ja Moodiksi.
Lemmikkifrendit antaa pääsyn
samaan jännittävään maailmaan kuin Pet Agents mutta helppolukuisemmin ja
vielä runsaammin kuvitettuna. Riina ja Sami Kaarlan & Anders
Vacklinin sarja-avaus oli meillä tosi odotettu! Myös kuopus, joka on
vähän vierastanut Pet Agents -sarjaa, tarttui Bitti ja Moodi -kirjaan
innokkaasti.
Matkaopas jalkapallon maailmaan
James Buckley Jr. / kuv. Eduard Altarriba / suom. Pia Korpisaari / Kustannus-Mäkelä 2022 / arvostelukappale
Jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, jonka pelaajat tuntuvat
olevan supertähtiä. (Muistatteko vielä Cristiano Ronaldon aiheuttaman
valtaisan kohun ja kolhun Coca-Colan imagolle, kun hän vaihtoi
pressitilaisuudessa kokispullon vesipulloon?)
Matkaopas
jalkapallon maailmaan on mielenkiintoinen, vauhdikkaasti kuvitettu
tietopaketti, jossa esitellään Ronaldon kaltaisia lajinsa huippuja.
Lisäksi kirjassa kerrotaan esimerkiksi jalkapallon historiasta,
erilaisista kisoista ja lajin vaiheista eri maanosissa.
Kiva lahjaidea nuorille futisfaneille!
Kirjan on kirjoittanut urheilutoimittaja James Buckley Jr. ja kuvittanut Eduard Altarriba. Suomennos: Pia Korpisaari.
Etsi ja löydä - Herra Hakkarainen yön varjoissa
Mauri Kunnas / Otava 2022 / arvostelukappale
Katsokaa, kenet löysin kirjahyllystämme hiippailemasta!
Mauri
Kunnaksen upouusi kirja, Herra Hakkarainen yön varjoissa, kuuluu Etsi ja
löydä -sarjaan, joka on meillä suursuosiossa. Kirjassa on hauskoja
yksityiskohtia pursuilevia aukemia, joilta etsitään aina parisenkymmentä
asiaa per aukeama. Tässä kirjassa lapset saavat bongailla esimerkiksi
graffitimaalarin, kitaroita, vyölaukkuja, syöksytorvia, ruukkukasvin,
tuohivirsut, peruukin, patalappuja, peräsimen ja paljon, paljon muuta!
Jos pieniä etsijöitä alkaa turhauttaa - tai tekee mieli vähän oikaista -
kirjan lopusta löytyy kaikki piilopaikat!
Lumisen laakson arvoitus
Enid Blyton / suom. Sirpa Parviainen / Gummerus 2012 / kirppislöytö
Luin jokin aika sitten lapsille iltasaduksi Blytonin Arvoitus-sarjan neljännen osan, Lumisen laakson arvoitus. Sarja oli meille uusi, joten lasten ensireaktiot olivat tyyliin "Taas jotain uusia tyyppejä, joiden nimiä ei sitten muista! Tässä kirjassa on joku ihmeen Töpseli...kavereina varmaan Keksi ja Kalja-Veikko!"
No ei ollut kahta jälkimmäistä, vaan Diana, Roger ja Barney. Barneylla lemmikkinä Miranda-marakatti ja Töpselillä Höpö-koira. Diana ja Roger ovat sisaruksia, joiden luona orpo Töpseli-serkku majailee usein koulun loma-aikoina. (Meillä lapset muuten aina hämmästelevät englantilaista sisäoppilaitoskulttuuria.) Barney on tivolielämän taakseen jättänyt, isänsä sattumalta löytänyt lasten eri reilu ystävä.
Luminen laakso tarjoilee luistelun, mäenlaskun ja teekattausten lisäksi arvoituksellisen kolkuttimen öistä kolinaa ja aseita salakuljettavia roistoja. Tuttuun tapaan tarinaan on saatu myös helikopteri, venevaja ja ystävällinen poliisipäällikkö.
Pidän Arvoitus-sarjan kansikuvien värimaailmasta! Kannen on kuvittanut Jussi Kaakinen, kirjan suomentanut Sirpa Parviainen ja kustantanut Gummerus.
CLUE: Salamanterin arvoitus
Jørn Lier Horst / suom. Sanna Manninen / Otava 2022 / arvostelukappale
Mainion, pienemmille koululaisille suunnatun Etsiväkaksikko-sarjan
kirjoittaja Jørn Lier Horst on kynäillyt myös astetta jännittävämmän ja
realistisemman CLUE-sarjan.
Sarja sijoittuu pikkukaupunkiin
Norjan rannikolle ja ainakin tässä ensimmäisessä osassa meri ja rannalla
sijaitseva täysihoitola Helmi muodostavat tärkeän miljöön. Pääosassa on
lastendekkareille tyypillisesti joukko kaveruksia sekä koira:
täysihoitolan omistajan tytär Cecilia, hoitolaa pyörittävän päällikön
poika Leo sekä kalastajaperheen Une ja tämän koira Egon.
Kirja
alkaa ihan oikean dekkarin tyyliin, kun Cecilia löytää rannalta
tatuoidun miehen ruumiin. Kuolemasta puhutaan alussa aika paljon, sillä
myös Cecilian äiti löydettiin vuotta aiemmin hukkuneena. Kuolemaan
liittyy epäselvyyksiä, joihin myös kirjan cliffhanger-loppu viittaa.
Juonessa
on paljon Blytonin seikkailuista tuttuja elementtejä, kuten
pistooleilla osoittelevia ulkomaalaisia rikollisia ja kiperiä läheltä
piti -tilanteita. Kirja sopii mielestäni parhaiten yli 10-vuotiaille
dekkarifaneille, tosin ruumiskuvaus ja ensimmäisen luvun kuolemaan
liittyvät pohdiskelut rajaavat herkemmät lukijat ulkopuolelle.
Horst
on varsinainen koko perheen dekkaristi, sillä lasten Etsiväkaksikko- ja
nuorten CLUE-sarjan lisäksi hän kirjoittaa myös aikuisten
rikosromaaneita.
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)