Me Leijonat on huikea satukirja ja suosittelen sitä kaikille!
Me Leijonat (1965, Otava) on Lea Pennasen satukirja erään leijonaperheen elämästä viidakossa ja meren rannalla. Kirja oli vielä parempi kuin odotin! Aivan huikea lukuelämys, myös lasten mielestä. 10-vuotias kuunteli tarinaa mielellään, ja 8-vuotias oli aivan myyty. Kirja kerrotaan leijonanpentu Roarin näkökulmasta. En käsitä miten Pennanen on onnistunut eläytymään pienen pennun (tai lapsen) sielunmaisemaan niin tarkkanäköisesti. Teksti hyppelee eteenpäin Roarin seikkaperäisenä selostuksena vaivattomasti, iloisesti ja kuitenkin selkeästi. Me Leijonat on mielestäni erinomainen ääneenlukukirja, jota voi lukea luvun silloin, toisen tällöin ilman pelkoa punaisen langan kadottamisesta (koska leijonaperheen tarina on ennen kaikkea kokoelma lyhyitä seikkailuja ja sattumuksia). Me Leijonat on kekseliäs, hassu, taidokas ja paikoin jännittäväkin satukirja. Toivon, että Me Leijonia ja muitakin Pennasen satukirjoja luetaan kotona, päiväkodeissa ja kouluissa edelleen, sillä ne ovat aivan ih...