Enid Blyton - ristiriitainen menestyskirjailija
"Vanheneminen on pakollista, mutta aikuiseksi kasvaminen vapaaehtoista." - Enid Blyton (1897 - 1968)
Tiesittekö, että Viisikko on kaikkien aikojen myydyin lastenkirjasarja? Viisikko-kirjat kirjoittanut englantilainen Enid Blyton puolestaan on maailman neljänneksi käännetyin kirjailija Agatha Christien, Jules Vernen ja Shakespearen jälkeen. Joka minuutti Britanniassa myydään yksi Blytonin teos. Sanotaan hänen kirjojensa laadusta mitä tahansa, ainakin hän on saanut lapset ja nuoret lukemaan!
Blyton harrasti kirjoittamista jo nuorena. Hän kirjoitti runsain mitoin opettavaista materiaalia lapsille ja alkoi vähitellen sepittää myös seikkailukertomuksia. Ensimmäinen Viisikko (Viisikko aarresaarella) ilmestyi vuonna 1942. Kaiken kaikkiaan Blyton kirjoitti tähän menestyneimpään sarjaansa 21 osaa. Vuonna 1943 hän aloitti 15-osaisen Salaisuus-sarjan ja seuraavana vuonna Seikkailu-sarjan, joka kasvoi kahdeksan osan mittaiseksi. Erittäin suosittu 15-osainen SOS-sarja ja Suomessa vähemmän tunnettu Arvoitus-sarja (6 osaa) alkoivat vuonna 1949.
"Hänen vastauksensa kritiikkiin oli se, että jos se tuli yli 12-vuotiaalta, sillä ei ollut merkitystä."
Blytonin julkaisuvauhti oli käsittämätöntä. Edellä mainittujen Suomessakin hyvin tunnettujen sarjojen lisäksi häneltä ilmestyivät:
- robinsoncrusoe-tyyppinen The Secret Series (5 kirjaa)
- sota-ajasta kertova The Adventurous Four (2 kirjaa)
- tyttökouluarkea kuvaavat The Malory Towers (6 kirjaa), The St. Clare' s (6 kirjaa) ja The Naughtiest Girl (3 kirjaa)
- Six Cousins -nimiset kasvukertomukset (2 kirjaa)
- sirkusmaailmasta kertovat Galliano's Circus -kirjat (3 kirjaa)
- taikametsään sijoittuva The Faraway Tree -trilogia
- taianomainen The Wishing Chair -sarja (2 kirjaa)
- 24 supersuosittua Noddy-kirjaa (suom. Nipsu)
Ei ihme, että hänen väitettiin käyttävän haamukirjoittajia! Yhden tällaisen väitteen takana olleen kirjastovirkailijan Blyton haastoi voitokkaasti oikeuteen.
Vaikka Blyton on yksi tuotteliaimpia ja menestyneimpiä lastenkirjailijoita kautta aikain, jo hänen aikalaisensa kritisoivat kirjoissa esiintyvää snobismia, rasismia ja seksismiä. Erityisesti kirjastonhoitajat ja kasvatustieteilijät vastustivat Blytonin kirjoja kuvaillen niitä kerronnaltaan yksitoikkoisiksi ja sanavarastoltaan suppeiksi. Rajuin kritiikkiryöpytys velloi 1960- ja 1970-luvuilla. Blytonia syytettiin ennakkoluuloisesta asenteesta kaikkea sellaista kohtaan, mikä ei kuulunut konservatiiviseen ylemmän keskiluokan maailmankuvaan. Erästä hänen kirjaansa, The Mystery That Never Was, ei aiottu edes julkaista, sillä kustantajan mukaan kirjassa oli epämiellyttävä muukalaisvihan vivahde. Lapset eivät kuitenkaan hylänneet Blytonia, vaan ostivat seikkailukirjansa vaikka omilla viikkorahoillaan, jos eivät saaneet lainattua niitä kirjastoista. Lasten mielipide olikin Blytonille se ainoa, josta hän välitti. Hänen vastauksensa kritiikkiin oli se, että jos se tuli yli 12-vuotiaalta, sillä ei ollut merkitystä.
"Blytonia syytettiin ennakkoluuloisesta asenteesta kaikkea sellaista kohtaan, mikä ei kuulunut konservatiiviseen ylemmän keskiluokan maailmankuvaan."
Tänä päivänä Blytonia sekä juhlitaan että vieroksutaan. Hänen kasvonsa pääsivät postimerkkiin vuonna 1997, kun hänen syntymästään oli kulunut sata vuotta. 50 pennin juhlakolikkoakin suunniteltiin 2010-luvulla, mutta hankkeesta luovuttiin kirjailijan kyseenalaisten mielipiteiden vuoksi.
Mutta millainen Enid Blyton oli silloin, kun hän ei kirjoittanut rakkaita kirjojaan? Lähteiden mukaan ristiriitainen, tunne-elämältään kypsymätön persoona, jolla oli rautainen bisnesvainu. Blyton on kertonut olleensa lapsena poikatyttö, vähän kuin Viisikko-sarjan Pauli. Hänellä oli läheiset välit isäänsä, joka kuitenkin lähti toisen naisen matkaan Enidin ollessa 13-vuotias. Äitiinsä, jonka kanssa hän ei koskaan tullut toimeen, hän katkaisi välit kokonaan. Blyton avioitui kahdesti. Ensimmäinen avioliitto päättyi aviomiehen alkoholisoitumiseen - väitetään, ettei mies kestänyt vaimonsa menestystä - ja Enidin uskottomuuteen. Liitosta kuitenkin syntyi kaksi tytärtä, joiden tapaamisen kirjailija syystä tai toisesta eväsi ex-mieheltään. Hän myös tuhosi ensimmäisen aviomiehensä uran kustannustoimittajana.
Seurapiireissä Blyton oli toivottua seuraa, mutta kotioloissa hän halusi vain kirjoittaa. Hän palkkasi lastenhoitajan ja näki lapsiaan vain tunnin päivässä. Toinen Enidin tyttäristä, Imogen, on omassa elämäkerrassaan kertonut äitinsä hakanneen häntä hiusharjalla, jos hän piti liikaa meteliä äidin kirjoittaessa.
1960-luvulla Blyton sairastui Alzheimerin tautiin ja kuoli lopulta 71-vuotiaana hoitokodissa, kirjoitettuaan yli 600 kirjaa.
Lue myös:
Enid Blyton kirjoitti saman tarinan satoja kertoja - miksi hänen kirjansa houkuttelevat yhä?
Viikon kirja: Viisikko karkuteillä
Viisikko-bingosta hupia lukuhetkiin
Lähteet:
The English Heritage - Enid Blyton
Mä tällä hetkellä luen lapsille yhteisnidettä Seikkailu odottaa, jossa on kolme ensimmäistä seikkailu-sarjan osaa. Alku oli haasteellinen - vasta useiden kymmenien sivujen jälkeen kirjassa alkoi tapahtua jotain. Nykykirjoissa lapset ovat tottuneet, että tarina alkaa heti ilman pitkää pohjustusta ja taustatietoja henkilöistä.
VastaaPoistaHieman olen sensuroinut - jättänyt vähän väkivaltaisuuksia (opettajan antamia kurituksia tms.) lukematta, samoin kuin muutaman kohdan missä mainittiin, että vain tyttöjen kuuluu tehdä kotitöitä ja jättänyt mustan ihonvärin pois isokokoiselta, tyhmältä, ilkeältä ja hieman huonokuuloiselta miespalvelijalta - lasten ei minusta tarvitse oppia tuollaista stereotypiaa.
Mutta muuten nyt kun tarina on päässyt vauhtiin, on ollut tosi mieluista meidän 4- ja 7-vuotiaalle.
Faraway- kirjat olivat minusta ihania, harmi ettei niitä ole käännetty.
Samaa sensurointipolitiikkaa minäkin harrastan Blytonin kirjojen kanssa, saatan myös välillä kääntää roolit päälaelleen, esim. Dick tiskaa ja Anne paikkaa pyöränkumin. :)
Poista