Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2021.

Pikku naisia on lumoava klassikko

Kuva
Kirja saatu arvostelukappaleena. Yksi länsimaailman rakastetuimpia tyttökirjoja, Pikku naisia , on minulle tärkeä romaani. Vielä muutama vuosi sitten hyllystäni ei löytynyt tätä L. M.   Alcottin  klassikkoa, mutta sittemmin olen paikannut puutteen hankkimalla kotikirjastooni peräti kolme eri painosta. (Muistan vieläkin sen sisäisen rauhan, joka minuun hetkeksi laskeutui, kun asettelin antikvariaatista ostamani ensimmäisen  Pikku naisia -kirjani hyllyyn Vihervaaran Annasta kertovien kirjojen viereen.) Mielestäni ehdottomasti kaunein Pikku naisia on tässä postauksessa kuvattu,  Art Housen  vuonna 2020 julkaisema teos Sari Karhulahden taitavalla suomennoksella. Pidän Karhulahden käännöksistä, jotka tavoittavat samaan aikaan sekä vanhan ajan hengen että nykykielen. Pikku naisia lienee useimmille tuttu kirjana tai elokuvana, mutta tässä kuitenkin pari sanaa kirjan henkilöistä. Toisin kuin tyttökirjoissa yleensä, tässä kirjassa ei ole vain yhtä päähenkilöä, vaan kirja...

Tulisiivet koukuttaa jännittävillä juonenkäänteillään

Kuva
Kirjat saatu arvostelukappaleena. Tulisiivet , mikä yllättäjä! En olisi ihan heti uskonut, että inhimillistetyistä lohikäärmeistä kertova sarja tempaisee näin vahvasti mukaansa. Olen jopa googletellut sarjan juonikäänteitä jännittäessäni kohtalon lohikäärmeenpoikasten puolesta. Tulisiivet on Soturikissa -kirjoittajatiimiin kuuluvan Tui T. Sutherlandin menestyssarja. Sarjan viidestoista englanninkielinen osa julkaistaan ensi vuonna. Kaksi ensimmäistä kirjaa, Viiden poikasen ennustus ja Puuttuva perillinen , on jo saatavilla suomeksi, ja ensi vuonna ilmestyy kolmas kirja, Kätketty valtakunta . Sutherlandin luoman fantasiaseikkailun pääosassa ovat eri lohikäärmeheimoihin kuuluvat kohtalon lohikäärmeenpoikaset Pyrrhian valtakunnassa. Heimot käyvät veristä sotaa, sillä tonkija - siis ihminen - tappoi hiekkasiipiheimon kuningattaren, eikä uudesta hallitsijasta päästä sopuun. Perinteisesti joku kuningattaren tyttäristä haastaa hallitsijan kaksintaisteluun ja nousee siten uudeksi kuningattare...