Pikku prinsessa herättää ajatuksia eriarvoisuudesta

 

Pikku prinsessa / F. H. Burnett / WSOY 2017 (alkup. 1905) / suom. Toini Swan

Luin tänä syksynä lapsille iltasaduksi F. H. Burnettin vuonna 1911 ilmestyneen Salaisen puutarhan, josta he pitivät valtavasti, pienistä ennakkoluuloista huolimatta. Mietin jo silloin, että olisi kiva lukea samalta kirjailijalta myös Pikku prinsessa, jota en muista lukeneeni lapsena. Kun sitten luimme Tilly ja kirjamatkaajat -kirjan, jossa Pikku prinsessa oli tärkeässä roolissa, asia oli sillä selvä: minun iltasatuvuorollani me selvitämme pienen Saara Crewen tarinan.

(Ihme ja kumma, lapset eivät tällä kertaa protestoineet valintaani. Pidin tosin ennakkoon pienen mainospuheen ja kerroin, että kirjasta löytyy monta lasten suosikkielementtiä ilkeästä aikuisesta koviin koettelemuksiin ja onnelliseen loppuun. Lapset ovat ilomielin valmiita sietämään ties kuinka kieroja pahiksia ja karuja olosuhteita, kunhan hyvä voittaa pahan.)

Pikku prinsessa on melko perinteinen tarina, jossa päähenkilö Saara päätyy rikkauksista ryysyihin ja sitten taas rikkauksiin. Saara on empaattinen, mielikuvituksen voimaan uskova ja rohkea lapsi, joka muuttaa Intiasta Englantiin aloittakseen opinnot neiti Minchinin valiokoulussa. Saaran äiti on kuollut, mutta hänellä on hyvin läheiset välit varakkaan isänsä kapteeni Crewen kanssa. Isän vauraus on sitä luokkaa, että Saaran koulutie alkaa hyvin ylellisissä puitteissa. Jopa hänen nukelleen teetetään loisteliaita mittatilauspukuja. Muissa oppilaissa Saara herättää joko ihastusta tai inhoa, mutta kylmäksi hän ei jätä ketään, ei edes teennäisesti hymyilevää neiti Minchiniä, jota Saaran vilpittömyys ja hyvät käytöstavat raivostuttavat. 

Saara suhtautuu kaikkiin lapsiin tasapuolisesti, oli kyse sitten rutiköyhästä keittiöpiiasta, Beckystä, uhmakkaasta nelivuotiaasta Lottiesta tai oppimisvaikeuksista kärsivästä ikätoverista, Ermengardesta. Saara ei pidä itseään millään tavalla muita parempana, vaikka hänen ympärillään on ihmisiä, jotka määrittävät ihmisarvon nimenomaan omaisuuden perusteella. Saara pohtii viisaasti sattuman merkitystä ihmiskohtaloissa: emme valitse vanhempiamme tai "hyväpäisyyttämme" vaan synnymme tietynlaisiin oloihin tietynlaisina, eikä tämä tee kenestäkään parempaa tai huonompaa. Saara myös miettii, että jos hänellä ei olisi ollut niin helppo elämä, olisiko hän silti hyvä ja rohkea vai jotain ihan muuta.

Pian Saaralle selviää hyvin traagisesti, että hänen sisäinen hyvyytensä ei horju, vaikka olosuhteet muuttuvat palatsimaisista painajaismaisiin. Saaran isä nimittäin kuolee menetettyään ensin koko omaisuutensa timanttikaivoksiin liittyvässä sotkussa. Neiti Minchinin lypsylehmästä tuleekin taloudellinen rasite, joten johtajatar pistää Saaran lujille niin henkisesti kuin ruumiillisesti.

Mielikuvitus pelastaa Saaran. Mitä kurjemmaksi hänen olonsa käyvät, mitä suuremmaksi hänen nälkänsä kasvaa, sitä päättäväisemmin hän turvautuu mielikuviinsa ja ajattelee olevansa prinsessa, jonka on käyttäydyttävä oikean prinsessan tavoin. Hän ei halua sääliä, eikä hän paljasta edes parhaalle ystävälleen kärsivänsä nälkää, vaan päinvastoin yrittää piristää tätä loihtimalla karusta ullakkohuoneestaan mielikuvituksen avulla viehättävän tilan.

Tässä kohtaa tarinassa poiketaan välillä myös naapurustoon. Sattumalta aivan koulun viereiseen taloon muuttaa Intiasta kotiutunut, surun murtama miljonääri palvelijoineen. Mies kärsii suunnattomista tunnontuskista, sillä hän syyttää itseään rakkaan ystävänsä kuolemasta. Hän murehtii miehen orvoksi jääneen tyttären kohtaloa ja pyrkii löytämään tämän. Tyttärelle on nimittäin jäänyt huomattava perintö, sillä hänen isänsä sairastui luullessaan menettäneensä kaiken omaisuutensa timanttikaivossijoituksessa, mutta näin ei ollutkaan käynyt vaan isän varallisuus päinvastoin kasvoi. Saaran naapurissa asuva mies yrittää epätoivoisesti löytää ystävänsä lapsen, jonka pelkää joutuneen kurjiin oloihin isänsä kuoleman myötä. Lukijalle valkenee nopeasti, että viereisessä talossa nälkää näkevä Saara on tuo miljonäärin etsimä lapsi, ja omien lasteni mielestä oli aivan hykerryttävää odottaa, että tämä yhteensattuma paljastuisi asianosaisillekin ja sinetöisi Saaralle onnellisen lopun, jota miljonäärin muutto naapuritaloon kutkuttavasti ennakoi.

Pikku prinsessa on kaunis kirja, tyttökirjojen klassikko, jossa korostuu monta tärkeää teemaa. Kun Salainen puutarha hekumoi luonnon voimaa antavalla vaikutuksella, Pikku prinsessa ylistää mielikuvituksen mahtia. Olen onnellinen, että luin tämän kirjan nyt, yhdessä lasteni kanssa, sillä uskon heidän oivaltaneen jotain tärkeää Saaran tarinan avulla.

Mistä tyttökirjasta sinä pidät eniten?