Rallitallista rallikuumetta!

 https://elvis.bonnierbooks.fi/file/8YNFQO09KZyB19ELPs7RlZ/*/9789520427986_frontcover_final.jpg?authcred=Z3Vlc3Q6Z3Vlc3Q=

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Perheessämme on yksi aikuinen, joka tykkää rallista. Se en ole minä, mutta täytyy myöntää, että mieheni ralli-innostuksen myötä olen itsekin varovaisesti kiinnostunut lajista. Myös lapset kömpivät välillä isänsä kainaloon sohvalle rallia katsomaan, toki heillä saattaa olla motivaationa ylimääräinen ruutuaika, eikä niinkään itse autourheilu.

Pasi Lönn on kirjoittanut ja Pirita Tolvanen kuvittanut Rallitallin, selkeän ja hyväntuulisen tietokirjan rallin perusasioista. Kirjassa käydään läpi muun muassa ralliauton rakenne, joka ei suinkaan ole aina samanlainen (kuten itse luulin), sillä asvaltti ja sora vaativat erilaiset pohjapanssarit. Rallissa mennään turvallisuus edellä, mikä hyödyttää tavallistakin autoilua: esimerkiksi turvavyöt ja nykyiset jarrujärjestelmät ovat saaneet alkunsa ralliteknologiasta.

Tänä syksynä ajetaan Jyväskylässä MM-rallia 70. kertaa. Rallitalli juhlistaa siis myös tätä juhlavuotta ja Suomen suurinta vuosittaista urheilutapahtumaa. 

Luulitteko muuten, että yhteen osakilpailuun tarvittaisiin vain kuski, kartturi ja pari mekaanikkoa? Ehei! Kilpailuviikolla suurimpien rallitallien väkeä voi olla paikalla yli 70, insinööreistä kokkeihin ja meteorologista fysioterapeutteihin. Ja kun yksi osakilpailu on ajettu, kallisarvoiset ralliautot kuljetetaan kotitalliin ja puretaan taas osiksi, jotta ne voidaan rakentaa uudelleen seuraavaan kilpailuun sopivaksi.

 Katsotaanko teillä rallia?

***

Kirja: Rallitalli

Teksti: Pasi Lönn

Kuvitus: Pirita Tolvanen

Kustantaja: Tammi 2021


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär