Enid Blyton kirjoitti saman tarinan satoja kertoja - miksi hänen kirjansa houkuttelevat yhä?

Kuva: Saku Aaltonen Photography

Enid Blytonin (1897 - 1968) kirjasarjoista on tullut minulle jonkinlainen päähänpinttymä. Hankittuani toissatalvena lasten pyynnöstä viimeisetkin puuttuneet Viisikot olen alkanut poimia sieltä täältä myös muita Blytonin kirjoittamien seikkailusarjojen osia.

Ja niitähän riittää! Yhteensä Blyton kirjoitti yli 600 kirjaa 40 vuotta kestäneen uransa aikana. Ihailtava saavutus siitäkin huolimatta, että tarinat toistavat itseään, ja kirjojen rikolliset Blyton veisti aina samasta puusta.

Alla pikaopas Blytonin tunnetuimpiin sarjoihin, joissa

1) Viisikko/SOS/Neliapila/Viisi etsivää loikoilee nurmella/syö jäätelöä/käy uimassa
2) ja löytää jotain hämäräperäistä/arvokasta/ikivanhaa
3) jostain autiotalosta/luolasta/saarelta/sirkusvaunusta
4) syödessään pulskalta/puheliaalta/ystävälliseltä emännältä/taloudenhoitajalta/kokilta saamaansa hedelmäkakkua/säilykkeitä/kieltä
5) ja törmää sattumalta ohuthuuliseen/karskisti puhuvaan/pienisilmäiseen mieheen
6) ja pelastuu hyvällä tuurilla/lemmikkinsä ansiosta/korstoilta karkuun päässeen huono-osaisen ystävän auttamana
7) ja saa jämäkältä poliisipäälliköltä kiitokset, kun oli taas paljon nokkelampi kuin paikallinen hölmö konstaapeli.

VIISIKKO (1942 - 1963; sarjassa 21 kirjaa)

Viisikko-sarja taitaa olla kuuluisin Blytonin seikkailusarjoista. Ainakin se on pisin: sarjassa on yhteensä 21 osaa ja vieläpä ratkaisukirja, jossa tarinan kulkuun pääsee vaikuttamaan itse. 
 
Viisikkoon kuuluvat sisarukset Leo, Dick ja Anne sekä heidän Paula-serkkunsa (käyttää nimeä Pauli), jonka Tim-koiralla on omat hau-repliikkinsä. Leo on vanhin ja viisain, Anne nuorin ja arin - ja myös innokkain tiskaamaan ja pinoamaan säilykkeitä luolan seinustalle nättiin pinoon. Pauli on äkkipikainen mutta reilu, Dick rehti ja rohkea.

Viisikko-tarinat sijoittuvat idyllisiin maalaismaisemiin ja seikkailut tapahtuvat lasten lomareissuilla. Eväitä syödään paljon ja pölyiset sukupuoliroolit jylläävät. Kaikesta huolimatta Viisikko on aina vain yksi lempikirjasarjoistani.


Kuva: Saku Aaltonen Photography


SOS (1949 - 1963; 15 kirjaa)

Muistelen SOS-sarjaa erityisellä lämmöllä: oi että miten halusin lapsena kuulua johonkin salaseuraan, jolla olisi oma kodikas vaja kuten tässä sarjassa! Sarjan pääosassa ovat sisarukset Peter ja Janet sekä heidän ystävänsä Colin, George, Pam, Barbara ja Jack. Näissäkin kirjoissa seikkailee koira (Bella), mutta se ei ole varsinainen salaseuran jäsen. Salaseuralla on totta kai salamaja, salasana ja salainen merkki - ja riesanaan Jackin viekas pikkusisko Susie, joka haluaisi kovasti mukaan salaseuran toimintaan.

Peter johtaa salaseuraa huvittavan tiukalla otteella (luoja paratkoon, jos joku unohtaa salasanan!), ja salaseuran seikkailut tapahtuvat pääsääntöisesti koulupäivien jälkeen ja kätevästi lähimaastossa.

Kuva: Saku Aaltonen Photography


SALAISUUS (1943 - 1961; 15 kirjaa)

Sisarukset Riki ja Bes sekä Kris ja Larry ystävänsä Pullan (oikealta nimeltään Fredrik) ja tämän Nono-koiran kanssa etsivät ja ratkovat arvoituksia päämääränään olla nokkelampi kuin kylän hömelö konstaapeli Goon. Pullalla on rahaa ja vapauksia, joita hän myös hyödyntää hankkiessaan esimerkiksi naamioitumisasuja. Suurimman osan ajasta nämä Viisi etsivää istuvat kahvilassa juomassa Pommacia ja miettimässä, miten harhauttaisivat Goonia.

Kuva: Saku Aaltonen Photography



SEIKKAILU-sarja (1944 - 1955; 8 kirjaa)

Myös Seikkailu-sarja oli minulle rakas lapsena. Olen yrittänyt tavoitella sitä tunnetta, joka minulla lapsena oli näitä kirjoja lukiessani, jotta pystyisin jotenkin kuvittelemaan, miten tosissaan omat lapseni nämä tarinat (ehkä) ottavat, mutta ei se onnistu. Lähinnä onnistun ärsyyntymään Blytonin puuduttavasta kirjoitustyylistä. (Blytonilta meni kuulemma yhden Seikkailu-kirjan kirjoittamiseen vain viikko. Ei yllätä.)
Kuva: Saku Aaltonen Photography

Seikkailu-sarjaan kuuluvat sisarukset Jack ja Anne sekä Filip ja Dinah. Neliapilaksi nimetystä poppoosta puuttuu koira, mutta sen tilalla on äänekäs ja nokkela Kiki-papukaija, Jackin rakas lemmikki. Eläimet ovat tässä sarjassa muutenkin tärkeässä roolissa, sillä Filipillä on omituinen kyky lumota ja kesyttää kaikki eläimet matelijoista petoihin. Toisin kuin muissa sarjoissa, Seikkailu-kirjoissa toimii lasten apuna ihan pätevä aikuinen, Bill-niminen agentti, jonka kanssa lapset jallittavat rikollisia. 


Enid Blytonin Viisikko-sarjaa voi ostaa tänäkin päivänä kirjakaupoista, ja Seikkailu-sarjaa on saatavilla ainakin äänikirjoina. Kirjastoista Blytonin kirjoja löytyy runsaasti, kuten myös antikvariaateista. Kierrän paljon kirpputoreja lastenkirjojen perässä ja olen huomannut, että melkein joka reissulla vastaan tulee jokin Blytonin kirja. Viime viikolla löysin Ekotorilta Seikkailu odottaa -kokoelmakirjan, joka sisälsi kolme Seikkailu-sarjan kirjaa. Sen käärin syntymäpäivälahjaksi siskonpojalleni. Seuraavana päivänä törmäsin samaan kirjaan Turun pääkirjastossa, kun vilkaisin varauksia hakiessani poistokirjakärryn tarjontaa. Olin jo aikeissa ostaa kirjan itselleni, mutta puhuin itseni ympäri, sillä omistan jo kaksi kolmesta kirjan tarinoista. Toivottavasti joku aikuinen ostaa kirjan seikkailunnälkäiselle lapselle! Huomasin myös hiljattain, että Kirppis-Center Manhattanilla on kokonainen hyllykkö täynnä Enid Blytonia (ja muita vanhoja aarteita). Sieltä löytyisi monta uutta SOS- ja Salaisuus-kirjaa, eikä edes mitenkään pahoilla hinnoilla. Mutta jotenkin koen, että ne kirjat olisivat liian helposti saatavilla - rakastan nimittäin sitä tunnetta, kun bongaan jossain kirppiksellä yksittäisen, minulta puuttuvan osan jotain Blytonin sarjaa!

Kuva: Saku Aaltonen Photography

Palaan lopuksi vielä otsikkooni. Miksi Blytonin kirjat houkuttelevat minua aina vain, kaikista vioista, toistosta ja tunkkaisuudesta huolimatta? Todennäköisesti kirjat puhuttelevat minua nimenomaan nostalgian kautta: minulla on monta onnellista lapsuusmuistoa näihin kirjoihin liittyen. Lisäksi Blytonin luoma maailma on aina hyvin mustavalkoinen ja yksinkertainen: hahmoissa ei ole moniulotteisuutta, kerronnassa ei kerroksellisuutta ja hyvä voittaa aina pahan. Viisikkoon tai Seikkailu-kirjaan tarttuminen ja näiden kirjojen ääneen lukeminen omille lapsilleni tuudittaa minut hetkeksi jonkinlaiseen kaihoisaan auvoon, jossa lapsuuteni lukumuistot yhdistyvät äitiyden onnenhetkien kanssa. 

LUE MYÖS:




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär