Kapteeni Kalsari -sarja: kohellushuumoria alakoululaisille
Kesä 2019 ja Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät. Olin jo hamstrannut vanhoja Enid Blytoneita tapahtumakojuista ja jumittunut sitten vielä penkomaan Sastamalan keskustassa sijaitsevan pienen kirpputorin perimmäistä nurkkaa. Se oli nimittäin lasten- ja nuortenkirjojen aarreaitta. Lapset mankuivat vieressä, että lähdetään jo, mutta minä en malttanut. Olin vaipunut jonkinlaiseen kirjatranssiin, jossa silmät ja sormet kävivät hyllyrivejä hartaina läpi. Loppujen lopuksi en tehnyt mitään mullistavia löytöjä, mutta ei se olekaan aina niistä löydöistä kiinni, vaan siitä ilmassa väreilevästä mahdollisuudesta - jo seuraava kirja voisi olla jokin kauan kaipaamani aarre!
Ostin tuolloin kirpparilta muun muassa nämä tämän postauksen Kapteeni Kalsari -kirjat (á 50 senttiä), vaikka en ollut ihan varma, kiinnostaisivatko ne ketään.
Mutta kyllä kiinnostivat! Esikoinen nauroi ääneen kirjojen parissa ja hihkui intoa, kun kirjoista löytyi myös liikkuvaa kuvaa. "Taidokas ja raisu animaatiotekniikka on nyt käden ulottuvillasi", takakansi lupaa rehvakkaasti. Kyse on siis parin erillisen sivun nopeasta liikuttamisesta edestakaisin liikeilluusion synnyttämiseksi, mutta toimii hyvin pienille lukijoille!
Entäs ne tarinat sitten? Sarjan kirjoittaja-kuvittaja Dav Pilkey kuvailee olleensa itse lapsena vähän kuin kirjojen Erno ja Huuko, eikä opettajilta riittänyt hänelle juurikaan ymmärrystä. Ei siis ihme, että hän osaa niin taitavasti kuvailla sitä hersyvää kouhotusta, jota parhaat kaverukset Erno ja Huuko aina onnistuvat saamaan aikaiseksi. Pojat eivät yleensä tarkoita toimillaan mitään pahaa, he vain sattuvat olemaan helposti pitkästyvää ja kekseliästä sorttia, joilla riittää mielikuvitusta mitä uskomattomampiin seikkailuihin.
Mutta kuka se Kapteeni Kalsari oikein on? Hän on koulun arkea tiukkapipoisesti valvova rehtori Kruppi, joka ei voi sietää Ernoa ja Huukoa. Kruppi ei itse edes tiedä muuttuvansa aina välillä jalomieliseksi ja rohkeaksi Kapteeni Kalsariksi, sillä hän sai alkunsa Ernon ja Huukon piirtämästä sarjakuvahahmosta ja 3-D Hypnosormuksesta. Pojat eivät kuitenkaan pysty hallitsemaan Kapteeni Kalsaria, sillä pelkkä (kenen tahansa) sormen napsautus riittää nykyään muuttamaan valittavan Krupin pelottomaksi, pelkkiin alushousuihin pukeutuvaksi arjen sankariksi.
'"O-ou", Huuko sanoi. "Napsauttiko Helke äsken sormiaan?!!?"
"Jep", Erno sanoi. "Nyt meidän vasta kalpaten kävikin."
Ja Erno oli oikeassa, sillä juuri silloin Kruppi alkoi muuttua. Pöhkö sankarillinen hymy levisi hänen kasvoilleen ja hän seisoi uhmakkaana vihollistensa [puhuvien vessanpönttöjen] edessä.
"Vielä minä teidät kurjat lurjukset pysäytän", hän sanoi pelottomasti."
Minä ja esikoinen suosittelemme Kapteeni Kalsareita kaikille kohellushuumorista tykkääville alakoululaisille!
***
Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt:
Kapteeni Kalsari seikkailee
Kapteeni Kalsari ja puhuvat pöntöt
Kapteeni Kalsari ja ulkoavaruuden uskomattoman keljut keittiöntädit (ja ruokalan ihan yhtä ilkeät zombinynnyt)
Kapteeni Kalsari ja professori Poksupöksyn piinalliset puuhat
Kapteeni Kalsari ja Hurjan Hierrenaisen hirmutuuli
***
Teksti ja kuvitus: Dav Pilkey
Suomentanut: Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
(Ote peräisin kirjasta Kapteeni Kalsari ja puhuvat pöntöt.)
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)