Kirjakärpänen-uutuuksissa seikkaillaan avaruudessa ja muutetaan maalle

Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten.
Kariston helppolukuinen Kirjakärpänen-sarja on kasvanut kahdella uutuudella: Taneli ja FC Mörlökit sekä Jenni ja punainen poni. Kirjat on suunnattu erityisesti lukutaipaleensa alussa oleville nuorille lukijoille, mutta veikkaisin, että varsinkin Taneli ja FC Mörlökit tempaa mukaansa isommatkin koululaiset.
Petja Lähteen kirjoittama ja Roosa Hepomäen kuvittama futisaiheinen tarina sijoittuu osittain avaruuteen. Avaruuden ilkeät mörlökit kiusaavat arkoja superpalloja. Jos superpallot häviävät, mörlökit aikovat puhkaista ne. Samaan aikaan jalkapalloa rakastava 8-vuotias Taneli potkii palloa puistossa ja huutaa innoissaan:
Minä olen universumin paras futaaja!
Superpallot kuulevat Tanelin julistuksen ja laskeutuvat toiveikkaina avaruusaluksellaan Tanelin luo: voisiko Taneli auttaa niitä päihittämään mörlökit?
Tykkäsin kovasti kirjan tarjoamasta seikkailusta, jossa päähenkilön rohkeus ja neuvokkuus auttoivat selviytymään kiusanhenkiä vastaan. Kuvitus antaa vähän konsolipelimäisen vaikutelman, mikä sopii tähän kirjaan erinomaisesti. Suosittelen kaikille pienille futisfaneille!
Tapani Baggen ja Hannamari Ruohosen kädenjälkeä oleva Jenni ja punainen poni alkaa lastenkirjoissa tutusta tilanteesta: perhe muuttaa uuteen paikkaan ja kaverit jäävät vanhaan. 
Typerä muutto, Jenni ajatteli. Miksei voitu pysyä Keravalla? Siellä oli kaikki kaverit. Täällä ei ollut mitään.
Jenni ei oikein tiedä mihin ryhtyisi. Äiti on ukulelekiertueella ja isä keskittynyt tilitoimistonsa pyörittämiseen. Keinusta on naru poikki ja kirjastoon on matkaa. Yhtäkkiä Jenni näkee pihassa punaisen ponin, jonka omistajan etsiminen tuo Jennille monta uutta ystävää.
Baggen vähäeleinen kirjoitustyyli vangitsee hyvin sen taian, joka lapsuuden pitkiin kesiin kuuluu. Ruohonen täydentää tarinaa kauniilla kuvituksellaan, joka onnistuu olemaan samanaikaisesti sekä hauras että vahva.
***
Taneli ja FC Mörlökit / Petja Lähde / Roosa Hepomäki / Karisto 2019
Jenni ja punainen poni / Tapani Bagge / Hannamari Ruohonen / Karisto 2019

Lue myös nämä Kirjakärpäset:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär