Ensin Lukemoon, sitten lukemaan: kaivattu kirjaportaali nyt avattu!
Kuva: Lastenkirjainstituutti, Lukemo.fi
Lastenkirjainstituutin perustama, uusiin lasten- ja nuortenkirjoihin keskittyvä Lukemo-portaali on nyt avattu. Portaaliin lisätään kaikki Suomessa julkaistut lasten- ja nuortenkirjat alkaen vuodesta 2018.
Lastenkirjat esiin! -hankkeeseen sisältyvä Lukemo pyrkii edistämään lasten- ja nuortenkirjallisuuden saavutettavuutta ja näkyvyyttä. Portaali tulee tarpeeseen, sillä kirjoja julkaistaan vuosittain paljon, mutta yhtenäinen paikka uutuuskirjojen virtuaalipenkomiselle on puuttunut.
Itse jäin miettimään kielten suhteen sitä, että tiivistelmäkin olisi suotavaa olla myös sillä kielellä, jolla kirja on kirjoitettu, mutta riittävätköhän resurssit tähän?
Lukemosta pystyy hakemaan kirjoja esimerkiksi aiheen, kielen ja lajin perusteella. Kansikuva on nähtävillä, ja sisällöstä on luettavissa tiivistelmä, mikä on omiaan sytyttämään lukukipinän. Ajankohtaistakin sisältöä löytyy; esimerkiksi tällä viikolla vietettävälle Dekkariviikollekin on koottu omat vinkkinsä. Kielivalikoima sisältää myös saamen, karjalan ja romanin kielet, mikä on hieno juttu. Itse jäin miettimään kielten suhteen sitä, että tiivistelmäkin olisi suotavaa olla myös sillä kielellä, jolla kirja on kirjoitettu, mutta riittävätköhän resurssit tähän? Ja voitaisiinkohan kieliasiassa hyödyntää vapaaehtoisia kirjaharrastajia, joilta usein löytyy tarpeeksi kielitaitoa asiantunteviin käännöksiin?
Lukemo voisi toimia hyvänä digitreenipaikkana tulevalle ekaluokkalaiselleni, joka voisi opetella tiedonhakutaitoja mieluista lukemista etsimällä.
Portaalin ulkoasu on raikas ja selkeä. Tykkään erityisesti Lukemon logosta erilaisine fontteineen, mainio valinta! Silmä lepää myös portaalin mainoksettomuudessa – olen kyllästynyt eri sivustojen jatkuviin mainosärsykkeisiin, joten portaali ilman mainoksia on mitä ihaninta lepoa aivoille. Mukavan yhteisöllinen yksityiskohta on puolestaan se, että nimi Lukemo on syntynyt nimikilpailun tuloksena (voittajanimen keksi Sari Kattelus).
Toistaiseksi olen ihastellut Lukemoa yksikseni, mutta aion ehdottomasti ottaa lapset mukaan portaalin aktiivikäyttäjiksi. Mietin jo, että Lukemo voisi toimia hyvänä digitreenipaikkana tulevalle ekaluokkalaiselleni, joka voisi opetella tiedonhakutaitoja mieluista lukemista etsimällä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)