Viisikko-bingosta hupia lukuhetkiin


Molemmat lapseni ovat täysin hurahtaneet Enid Blytonin Viisikko-sarjaan. Rakastin sarjaa itsekin lapsena, mutta nyt aikuisena, kun ilta toisensa jälkeen luen Leon, Dickin, Annen, Paulin ja Tim-koiran seikkailuja ääneen, kirjailijan tapa toistaa itseään alkaa vähän, kröhöm, turhauttaa. Ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi lapset haluavat palata yhä uudelleen Kirrinin maisemiin, sillä tutut tapahtumapaikat, kaavamaisesti toistuvat rikokset ja serkusten hyväntuulinen naljailu tuovat pienille lapsille tärkeää tuttuuden tunnetta. Viisikoissa on myös aina takuuvarmasti onnellinen loppu.
Tein yhdessä eskarilaisen kanssa leikkimielisen Viisikko-bingon, jota kannattaa kokeilla ainakin siinä vaiheessa, jos tulee luettua useampi kuin yksi Viisikko.
Ps. Jos Viisikko-kirjat eivät ole ennestään tuttuja, niin ei hätää: bingo toimii myös näppäränä joka ikisen Viisikko-kirjan juonitiivistelmänä!


Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee ...
Lue lisää

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär

Kuva
Ronja ryövärintytär   odotti pitkään kirjahyllyssämme oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Aloitimme kirjan jo kertaalleen viime vuoden puolella, mutta silloin se tuntui lapsista vielä liian hurjalta. Pari viikkoa sitten kuin yhteisestä päätöksestä lapset kysyivät, että ruvettaisiinko nyt lukemaan  Ronjaa , ja mehän ruvettiin! Jos jostain lastenkirjasta voi käyttää sanaa väkevä, niin  Ronja ryövärintyttärestä .  Astrid Lindgrenin  klassikko on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, mutta kirja kertoo myös rohkeudesta, tasapainottelusta oikean ja väärän välillä, vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan, ennakkoluuloista ja lasten oikeudesta kulkea omia polkujaan. Mukana on myös fantastisia ja jännitystä lisääviä elementtejä ilkeiden männiäisten, julmien ajattarien ja hölmöjen kakkiaisten muodossa. Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivä...
Lue lisää