Mahtava löytö kirjastosta: Suunnattoman suuri krokotiili

Nelivuotiaani tykkää yli kaiken krokotiilileikistä: siinä minun tehtäväni on esittää nukkuvaa mutta nälkäistä krokotiiliemoa, joka yrittää heti havahduttuaan napata lapsen pataansa. Ensin mennään muutama kierros siten, ettei krokotiili saa lasta napatuksi, mutta jossain vaiheessa lapsi jää kiikkiin. Tässä kohtaa krokotiiliemo maiskuttelee tyytyväisenä ja pohtii, mikä olisi paras tapa maustaa lapsi. Sitten – tämä on kuopuksen lempiosuus – krokotiili tulee vilkaisseeksi lasta ja toteaa, että eihän noin suloista lasta raaski pataan panna. Lapsesta tuleekin krokotiiliemon oma poikanen, joka jää tyytyväisenä hyrisemään uuden emonsa kainaloon.
Ei siis ole mikään ihme, että kuopus tykästyi kovasti Roald Dahlin Suunnattoman suuri krokotiili -kirjaan, jonka bongasin hiljattain kirjastosta. Kirja on kyllä omasta mielestänikin aivan loistava! Jotkut Dahlin kirjat, esimerkiksi Iso kiltti jätti, ovat näin pienelle vielä liian pelottavia, mutta Suunnattoman suuri krokotiili on sopivan jännittävä alle kouluikäiselle.
Suunnattoman Suuri Krokotiili asuu Afrikan liejuisimmassa joessa ja suunnittelee syövänsä lounaaksi pari mehevää lasta. Se lähtee kulkemaan viidakon läpi kohti kaupunkia ja leuhkii kaikille tapaamilleen eläimille:
Minulla on mielessä salajuonia ja ovelia temppuja.
Kuullessaan, että krokotiili aikoo tosiaan syödä lounaaksi lapsia, muut eläimet tuomitsevat tämän aikeet jyrkästi ja sättivät sitä ahneeksi ja kammottavaksi. Päästyään kaupunkiin krokotiili pistää täytäntöön kaikki ovelat temppunsa ja esittää vuoroin kookospalmua, vuoroin kiikkulautaa. Lapsiin krokotiilin katalat aikomukset menevät kerta toisensa jälkeen täydestä, mutta juuri ennen H-hetkeä, kun krokotiili jo valmistautuu nappaamaan pahaa aavistamattoman lapsen suuhunsa, apuun rientää aina joku viidakon eläimistä.
He tulevat istumaan minun selkääni, ja sitten minä vain kiepautan pääni äkkiä ympäri. Ja sen jälkeen ei muuta kuin napsis, rouskis ja maiskis.
Lopulta norsu Töttöröö, joka ehtii parahiksi hätiin estämään krokotiilin Ovelan Tempun Numero Neljä, sinkoaa krokotiilin kauas avaruuteen, aina aurinkoon asti. Auringon kuumuus paistaa krokotiilin kuin grillimakkaran, joten niin kaupungin lapset kuin viidakon eläimet saavat huokaista helpotuksesta ja jatkaa elämäänsä rauhassa.
Suunnattoman suuri krokotiili -kirjassa yhdistyy monta pienen lapsen mieltä kiehtovaa elementtiä. Vaarallisen ja pelottavan krokotiilin vastapainoksi on tuotu monta avuliasta ja hyväsydämistä eläintä, jotka yhdistävät voimansa auttaakseen lapsia. Kirjassa on useampi läheltä piti -tilanne, mutta kirja on kuitenkin rakennettu siten, että lapsi voi luottaa siihen, että krokotiili ei onnistu aikeissaan. Näin jännitys ei pääse kasvamaan liian suureksi. Quentin Blake on kuvittanut erityisesti krokotiilin suorastaan mehukkaan ilmeikkääksi.
***
Kirja: Suunnattoman suuri krokotiili
Teksti: Roald Dahl
Kuvitus: Quentin Blake
Kustantaja: WSOY 1978

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee ...
Lue lisää

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär

Kuva
Ronja ryövärintytär   odotti pitkään kirjahyllyssämme oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Aloitimme kirjan jo kertaalleen viime vuoden puolella, mutta silloin se tuntui lapsista vielä liian hurjalta. Pari viikkoa sitten kuin yhteisestä päätöksestä lapset kysyivät, että ruvettaisiinko nyt lukemaan  Ronjaa , ja mehän ruvettiin! Jos jostain lastenkirjasta voi käyttää sanaa väkevä, niin  Ronja ryövärintyttärestä .  Astrid Lindgrenin  klassikko on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, mutta kirja kertoo myös rohkeudesta, tasapainottelusta oikean ja väärän välillä, vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan, ennakkoluuloista ja lasten oikeudesta kulkea omia polkujaan. Mukana on myös fantastisia ja jännitystä lisääviä elementtejä ilkeiden männiäisten, julmien ajattarien ja hölmöjen kakkiaisten muodossa. Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivä...
Lue lisää