Roald Dahlin Iso kiltti jätti on suurnamoiskuinen seikkailu


Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.
Iso kiltti jätti on lastenkirja, jota voisi kutsua myös sanalliseksi elämykseksiRoald Dahl käytti tuotannossaan niin omaperäistä ja värikästä kieltä, että hänen kirjoistaan on koottu sanastojakin. Suomentaja Tuomas Nevanlinnaa pyydettiin vuonna 1989 kääntämään Iso kiltti jättija varsin pian suomentaja hoksasi, että kyseessä onkin vähän erilainen työ. Hän opetteli dahlmaisen metodin muunnella sanoja, minkä ansiosta syntyivät esimerkiksi perskurkkanakituriikkinen, hölövisio, nujero, heppupepokatti, pahnarääkkä ja otsikossa mainittu suurnamoiskuinen.
Iso kiltti jätti on paitsi elämyksellinen myös pelottava kirja. Iso kiltti jätti eli IKJ ei itse vahingoita ihmisiä, mutta hänen lajikumppaninsa mutustelevat ihmisparsoja mennen tullen. Jättiläiset on sangen inhorealistisesti nimetty: Läskinlappaaja, Penskanpurija, Luunmurskaaja, Raatokaappi, Rasvasylki, Lastenlyttääjä, Pötsiklonkku, Verikorsto ja Teurastaja. IKJ ei myöskään säästele sanojaan kuvaillessaan jättiläisten makumieltymyksiä:
Luunmurskaaja-Jättiläinen murskaa kaksi tuhnean tuoksuvaa ihmisparsaa päivälliseksi joka ilta! Meteli on korviahuumaava! Murskaantuvien luiden meteli kuuluu krakketi-krak kilometrien päähän!
Tämän IKJ kertoo Sohville, pikkutytölle, jonka se sieppasi eräänä yönä orpokodista hirviöhetken aikaan. Vaikka Sohvia luonnollisesti ensin pelottaa joutua jättiläisen sieppaamaksi, hänestä ja IKJ:stä tulee hyviä ystäviä. Yhdessä he punovat juonen ihmisparsoja popsivien jättiläisten vangitsemiseksi. 
Iso kiltti jätti sopii erityisen hyvin koko perheen yhteisiin lukuhetkiin, mutta aivan perheen pienimmille se on mielestäni liian jännittävä. Ihmisparsoja saalistavat jättiläiset kutkuttavat juuri sopivasti eskarilaisen mielikuvitusta, mutta nelivuotiaalle voivat ikkunoiden takana kurkistelevat jättiläiset aiheuttaa pahnarääkkiä eli painajaisia.

***

KirjaIso kiltti jätti
Teksti: Roald Dahl
Suomennos: Tuomas Nevanlinna
Kuvitus: Quentin Blake
Kustantaja: Art House 2016

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär