Pekka Töpöhäntä ( Pelle Svanslös ,  Peter-No-Tail ) on yksi lempikissoistani. Onneksi lapsetkin tykkäävät Pekasta, sillä muuten en varmaan kehtaisi kantaa kotiin sylikaupalla Pekka Töpöhäntä -kirjoja kirppisreissuiltani. Löysin taannoin lastenkirppikseltä kolme mainiota Töpöhäntä-tarinaa, joissa kaikissa esiintyi erinäköinen Pekka. Tästä innostuneena päätin tehdä pienen vertailevan tutkimuksen Pekka Töpöhännästä eri vuosikymmeninä. Pekka Töpöhännän tarina  Pekka Töpöhännän luoneella  Gösta Knutssonilla  itsellään oli lapsena hännätön kissa. 1930-luvulla Knutsson alkoi pitää radiokuunnelmia, jotka olivat saaneet inspiraationsa tästä lapsuuden kissasta. Suositut kuunnelmat jatkoivat pian elämäänsä kirjasarjana, jota Knutsson julkaisi vuodesta 1939 aina vuoteen 1972 asti. Kirjat sijoittuivat Knutssonin kotikaupunkiin Uppsalaan ja Knutssonin ystävistä tuli kissahahmoja kirjojen sivuille. Knutsson itse oli Pekka Töpöhäntä ja hänen puolisonsa toimi esikuvana Maija Maitoparr

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Iso kiltti jätti  on lastenkirja, jota voisi kutsua myös sanalliseksi  elämykseksi .  Roald Dahl  käytti tuotannossaan niin omaperäistä ja värikästä kieltä, että hänen kirjoistaan on koottu sanastojakin. Suomentaja  Tuomas Nevanlinnaa  pyydettiin  vuonna 1989 kääntämään  Iso kiltti jätti ,  ja varsin pian suomentaja hoksasi, että kyseessä onkin vähän erilainen työ. Hän opetteli dahlmaisen metodin muunnella sanoja, minkä ansiosta syntyivät esimerkiksi  perskurkkana ,  kituriikkinen, hölövisio, nujero, heppupepokatti, pahnarääkkä  ja otsikossa mainittu  suurnamoiskuinen . Iso kiltti jätti  on paitsi elämyksellinen myös pelottava kirja. Iso kiltti jätti eli IKJ ei itse vahingoita ihmisiä, mutta hänen lajikumppaninsa mutustelevat  ihmisparsoja  mennen tullen. Jättiläiset on sangen inhorealistisesti nimetty:  Läskinlappaaja, Penskanpurija, Luunmurskaaja, Raatokaappi, Rasvasylki, Lastenlyttääjä, Pötsiklonkku, Verikorsto  ja  Teurasta

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Paula Norosen  Yökoulu-sarja on yksi niistä uusista ja helppolukuisista lastenkirjasarjoista, joita pienten alakoululaisten iloksi on alettu julkaista viime vuosina. Tänä syksynä sarjasta ilmestyi jo kolmas osa,  Yökoulu ja noidutut tossut , jossa prinsessa Lemukki (Lumikin katkeroitunut serkku) punoo kostoa kultaisten tossujen avulla. Paula Noronen kuuluu niihin kovasti ihailemiini lastenkirjailijoihin, jotka osaavat naurattaa sekä lapsia että aikuisia. Kikatin yhdessä esikoisen kanssa päähenkilöiden harrastuksille, joita ovat esimerkiksi irtokäsityökerho ja veriryhmäliikunta. Näin hassuja aktiviteetteja harrastavat yökoulua käyvät Paavo Zombinen ja Martta Vampyyri. Heitä ja muita yökoululaisia opettaa neiti Kammonen, jolla on eräänä muuten tavallisena kouluyönä oppilaille kimalteleva yllätys: laatikollinen kultaisia tossuja tuntemattomalta lähettäjältä.  Tossuja ei riitä kaikille, mikä aiheuttaa ensin pahaa mieltä, mutta os

Ronja ryövärintytär   odotti pitkään kirjahyllyssämme oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Aloitimme kirjan jo kertaalleen viime vuoden puolella, mutta silloin se tuntui lapsista vielä liian hurjalta. Pari viikkoa sitten kuin yhteisestä päätöksestä lapset kysyivät, että ruvettaisiinko nyt lukemaan  Ronjaa , ja mehän ruvettiin! Jos jostain lastenkirjasta voi käyttää sanaa väkevä, niin  Ronja ryövärintyttärestä .  Astrid Lindgrenin  klassikko on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, mutta kirja kertoo myös rohkeudesta, tasapainottelusta oikean ja väärän välillä, vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan, ennakkoluuloista ja lasten oikeudesta kulkea omia polkujaan. Mukana on myös fantastisia ja jännitystä lisääviä elementtejä ilkeiden männiäisten, julmien ajattarien ja hölmöjen kakkiaisten muodossa. Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivät pimeässä joka puolelta. Ronja kuuli n

Kirjat saatu arvioitavaksi blogia varten. Lasten tunnetaidot ovat asia, josta omassa lapsuudessani ei taidettu juurikaan puhua. Hyvä käytös ja siisteyskasvatus olivat tapetilla enemmän, kaveritaidot ja vaikeiden tunteiden käsittely vähemmän. Nyt tunnetaitoihin kiinnitetään onneksi huomiota.  Ympyräiset   on kotimainen kirjasarja, jossa opetetaan lapsille tärkeitä taitoja sympaattisten, Poutapilvessä asuvien eläinhahmojen avulla. Olen esitellyt sarjan kolme ensimmäistä osaa aikaisemmin, kannattaa käydä lukemassa! Tänä syksynä julkaistut kirjat käsittelevät kateutta, rauhoittumista ja kaveritaitoja.  Koala Karhu haluaa olla paras  -kirjassa Koala Karhu opettelee jakamaan huomiota ja pyytämään anteeksi. Poutapilvessä pidetään kevätjuhlien tiimoilta leikkimielinen pilvipatsaiden muovailukilpailu, jonka Koala Karhu ottaa vähän liian tosissaan. Kateellisena siitä, että muut osaavat tehdä hienoja pilvipatsaita, vaikka eivät olekaan niin taiteellisia kuin hän, Koala Kar

Roald Dahl  nousi esikoisen suosioon mustan huumorin sävyttämillä riimeillään kirjassa  Elukat . Löydettyäni kirpparilta  Jali ja suklaatehdas  -kirjan, olisin voinut lyödä vaikka vetoa sen puolesta, että kirjasta tulee meillä hitti.  Ja tulihan siitä. Dahlin liioitteleva ja ilkikurinen huumori yhdistettynä lasten lempiasiaan – herkkuihin – teki kirjasta mahtavan lukuelämyksen. Itse arvostin kirjan "lopussa kiitos seisoo" -palkitsevuutta ja Dahlin kärsivällistä tapaa kuljettaa juonta eteenpäin. Jalin perheen köyhyyttä ja surkeita elinoloja kuvailtiin yksityiskohtaisesti mutta tarpeeksi lapsentasoisesti, ja myös Jalin pääsyä suklaatehtaaseen sai jännittää hyvän tovin. (Ja voi sitä riemua, kun Jalin levystä lopulta paljastui kultainen lippu!) Jos Jalin tarina ei ole teille tuttu, tässä juoni lyhykäisesti: Omalaatuinen herra Villi Vonkka hätkähdyttää koko maailmaa kutsumalla salaperäiseen suklaatehtaaseensa viisi onnekasta lasta vanhempineen. Tehdas oli pitkä

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Kun kuulin, että nyt myös pojille on kirjoitettu oma kirja  Iltasatuja kapinallisille tytöille  -hengen mukaisesti, olin sekä ilahtunut että rehellisesti sanottuna vähän ärsyyntynyt. Miksikö ärsyyntynyt? Varmaan siksi, että aika lailla kaikki koulussa lukemani historiankirjat ovat olleet "rohkeiden poikien kirjoja". Tyttöjen ääni on alkanut kuulua vasta viime aikoina. Vasta nyt, 2010-luvulla, maailma on kunnolla herännyt kertomaan niistä lukuisista rohkeista ja älykkäistä tytöistä ja naisista, joita on aina ollut olemassa. Ja kun tytöistä julkaistiin lyhyen ajan sisällä useampi kirja, alkoi sieltä täältä kuulua soraääniä:  entä pojat! Koska pojat saavat oman kirjansa? Pojilla on aina ollut omat kirjansa,  on mieleni tehnyt vastata.  Mutta kuten sanoin, olin toisaalta myös ilahtunut. No miksikö ilahtunut? Siksi, että tunnen ihania pieniä poikia, rohkeita ja omanlaisiaan, joille on tärkeää lukea tarinoita sellaisist

Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä  on yksi viime aikojen  kirpparilöytöjäni .  Thorbjorn Egnerin  1950-luvulla kirjoittama klassikkosatu kertoo ystävyydestä, rohkeudesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta.  Myökki-Pyökki-metsässä asuu värikäs joukko eläimiä, jotka käyttäytyvät hyvin ihmismäisesti: kulkevat kahdella jalalla ja käyttävät vaatteita. Pienemmät eläimet joutuvat olemaan jatkuvasti varuillaan, etteivät tule syödyksi. Erityisen vaarallinen on Mikko Repolainen, joka havittelee suupalaa milloin Hyppelihiirestä, milloin tämän ystävistä. Pienten lukijoiden iloksi Repolainen saa kuitenkin aina pitkän nenän. Välillä hän nukahtaa saalista väijyessään, välillä joutuu ovelan leipuri-Jänöliinin ja tämän oppipojan höynäyttämäksi.  Kun Samuli Siili yrittää syödä Mummeli Metsähiiren, tämän lapsenlapsi Martti Metsähiiri hermostuu ja laatii ehdotuksen yhteisestä laista, jota kaikkien metsän asukkaiden tulisi noudattaa. Hän esittelee lain metsän asioista päättävälle Karhuvaar