Luetaanko päiväkodissa liian jännittäviä kirjoja? Tapaus Latte-siili

Olipa kerran kolmevuotias, joka oli pelännyt päiväkodin unihetkellä luettua tarinaa niin, että oli nyyhkyttänyt hiljaa itsekseen sängyssään, kunnes hoitaja oli tullut viereen lohduttamaan. Koska minä olen tuon kyseisen kolmevuotiaan äiti, minua alkoi tietysti tavattomasti kiinnostaa, että millainen satu oli saanut pelotettua kuopuksen kyyneliin.

Kyseessä on Sebastian Lybeckin Latte-siili ja Vesikivi, seikkailukirja, jossa urhoollinen siili lähtee uhkarohkealle matkalle estääkseen rakasta Kotimetsäänsä kuivumasta. Vähän niin kuin rakastamani Lea Pennasen Pikku siili, mutta (minun mielestäni) K7-materiaalilla höystettynä. Mielenkiintoinen valinta leikki-ikäisten päiväunisaduksi, sillä kirjassa maalaillaan melko väkivaltaisia skenaarioita. Vähän väliä vahvemmat eläimet nimittäin uhkaavat repiä pienempiään kappaleiksi tai vääntää toisilta eläimiltä niskat nurin:
 

"Miksi ette saman tien väännä siltä niskoja nurin", karhut murisivat. "Ei se käy", vartijat vastasivat. "Kuningas Bantur on päättänyt, että siili heitetään pimeimpään vankityrmään, missä se saa hitaasti nääntyä nälkään."

Väkivaltaisten uhkauksien lisäksi kirja on myös juoneltaan hyvin jännittävä läheltä piti -tilanteineen, vankityrmineen ja hirmuisine vartijoineen. Myös muut Latte-siilistä kertovat kirjat ovat samantyylisiä ja näitä on luettu päiväkodissa unisaduksi useampi samasta sarjasta.

Nyt olemme lainanneet tuon Latte-siili ja Vesikivi -kirjan kirjastosta, sillä esikoinen halusi kuulla tarinan uudestaan ja minä mietin, että voisi tehdä hyvää käydä jännittävimpiä kohtia kuopuksen kanssa yhdessä läpi. Se on nimittäinen toinen sellainen asia, joka minua mietityttää päiväkodin satuhetkissä kirjavalintojen lisäksi: kirjoista ei keskustella jälkikäteen. Tästä meillä oli päiväkodin henkilökunnan kanssa puhettakin, kun kävimme keskustelemassa ensimmäisestä päiväkotivuodestamme kesän alkaessa. Jäin siihen käsitykseen, että lepohetkien aikana luettuja satuja ei ole vain tullut mieleen mitenkään "purkaa" lasten kanssa, mutta että tällainen toimintatapa voitaisiin hyvin ottaa käyttöön. Mielestäni se olisi hyvä apu lapselle varsinkin tällaisten jännittävämpien kirjojen kanssa, jos saisi yhdessä aikuisen kanssa, toki hyvin lapsentasoisesti, pohtia hahmojen käytöstä ja motiiveja.

Sinänsä nämä Sebastian Lybeckin kirjoittamat Latte-siili -kirjat ovat erinomaisia seikkailuita huikeine käänteineen, enkä yhtään ihmettele, miksi kuusivuotias tykkää näistä. Mutta pian neljän vuoden ikäinen lapsi, jonka mielikuvitus laukkaa villinä ja joka eläytyy joka solullaan tarinoihin, tarvitsee aikuisen tukea näin jännittävien kirjojen parissa.



Oletteko muuten koskaan kokeilleet leikkiä jännittäviä tilanteita lasten kanssa ja siten muuttaa niitä vähemmän pelottaviksi? Kirjan tapahtumia voi helposti muokata lapselle helpommin kestettäviksi, ja yksi hyvä konsti tähän on huumori. Kuopusta eniten pelottanut julma karhukuningas Bantur muutettiin yhteisellä lukukerrallamme lähes koomiseksi hahmoksi, jolloin sen ärjymät uhkaukset eivät tuntuneet niin hurjilta. Toinen toimiva kikka on se, että lapsi miettii aikuisen kanssa, että mikähän tuotakin ilkimystä vaivaa – onkohan sillä ilmaa vatsassa, kun se noin häijyjä juttelee?
Jännittäviä satuja ei myöskään kannata lukea juuri ennen lapsen nukkumaanmenoa. Silloin pelottavat kohdat jäävät luonnollisesti helpommin pyörimään mieleen. Esikoinenkaan ei halua kuulla iltasaduksi mitään liian jännittävää, hän on tästä itse asiassa hyvin tarkka.

Mielestäni Latte-siili ja Vesikivi -kaltaisten kirjojen lukeminen päiväkodissa on ihan ok, jos tapahtumia käydään lasten kanssa läpi ja jos lukuhetken sijoittaa muuhun ajankohtaan kuin juuri ennen päiväunille rauhoittumista.

Millaisia kokemuksia teillä on päiväkodissa luetuista kirjoista?

***

Kirja: Latte-siili ja Vesikivi
Teksti: Sebastian Lybeck
Suomennos: Arja Kanerva
Kuvitus: Daniel Napp
Kustantaja: Lasten Keskus 2009