Ti-Ti Nalle – ihanaa kotoilua vai ummehtuneita sukupuolirooleja?


Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Ti-Ti Nalle ei ollut osa omaa lapsuuttani, mutta omien lasteni elämään nalletalon arkiset puuhastelut ovat kuuluneet. Olemme käyneet useamman kerran Ikaalisten nalletalossa, jammailleet konserteissa tuttujen sävelten tahtiin ja katselleet DVD:ltä pikkunallejen leikkejä. Riitta Korpelan luoman nalleperheen elämää leimaa levollisuus, josta olen kovasti tykännyt.



Sain arvosteltavakseni alkuvuodesta julkaistun Korpelan kirjoittaman satukirjan, jossa on lähes 300 sivun edestä tarinoita nalleperheen elämästä. Ensimmäisessä tarinassa Isoisänalle ja Isoäitinalle rakentavat kotinsa Hirsimetsään, minkä jälkeen kirjassa edetään kronologisesti siten, että esimerkiksi kaikkien pikkunallejen syntymästä kerrotaan oma tarinansa. Kirja päättyy jouluisiin tunnelmiin nalleperheen viettäessä perinteistä joulua Hirsimetsässä. On mukavaa, että nalletalon eri vaiheista ja nalleperheen historiasta on koottu näin kattava satukirja.



Yhdestä asiasta en kirjassa kuitenkaan tykännyt, nimittäin stereotyyppisistä sukupuolirooleista. Poikanallet seikkailevat ja ovat aktiivisia toimijoita, kun taas tyttönallet kuvataan kauniina ja ulkonäkökeskeisinä. Ti-Ti Nallen nikkaroidessa Tau Nalle haaveilee vaaleanpunaisista ruseteista ja Isoisänallen rakentaessa taloa Isoäitinalle leipoo hunajasämpylöitä. Olisin ollut valmis nielemään kaikki nuo lempeydellä leivotut lämpimäisetkin, ellei Ti-Ti Nalle olisi tokaissut Taulle:
"No eiväthän poikanallet käytä rusetteja." 
Tai:
"Tyttöjen hömpötyksiä."
Ti-Tin kaveri puolestaan toteaa Tau Nallen epäonnistuneesta tikanheittoyrityksestä, että tytöt ja tikat eivät sovi yhteen, mutta tähän sentään Isoäitinalle puuttuu esittelemällä tikanheittotaitojaan.
Tämäntyyppisten tokaisujen taustalla on mielestäni tietoinen valinta olla asettumatta sukupuolisensitiivisyyden taakse. Asia harmittaa minua erityisesti sen vuoksi, että Korpela on viime aikoina nimenomaan halunnut uudistaa nalleperheen ilmettä. Voi kunpa Riitta olisi halunnut päivittää myös Hirsimetsän sukupuolirooleja vähän paremmin nykyaikaan sopiviksi! Varsinkin kun hän vielä esipuheessaan kertoo kirjan tarinoiden välittävän hänen mielestään tärkeitä pedagogisia arvoja. Ilmeisesti nämä arvot sisältävät hyvin tiukat muotit sille, millaisia poikien ja tyttöjen olisi suotavaa olla.

Muuten pidän kyllä kovasti nalleperheen lempeästä ja kannustavasta kasvatustyylistä, jossa näkyy Korpelan tausta lastentarhaopettajana. Ja etten tulisi väärinymmärretyksi, niin korostan, että totta kai tytöt saavat haluta pinkkejä rusetteja ja kauniita kiharoita. Ja totta kai poikia saa kiinnostaa nikkarointi ja autoleikit. Mutta pojatkin saavat haluta kaunistautua ja käyttää rusetteja! Ja tytöt ja tikat sopivat yhteen ihan samalla tavalla kuin pojat ja tikat.

Vai mitä mieltä olette?

***

Kirja: Ti-Ti Nalle – Suuri Satukirja
Teksti: Riitta Korpela
Kuvitus: PixPix Oy
Kustantaja: Readme.fi 2018

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee ...
Lue lisää

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär

Kuva
Ronja ryövärintytär   odotti pitkään kirjahyllyssämme oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Aloitimme kirjan jo kertaalleen viime vuoden puolella, mutta silloin se tuntui lapsista vielä liian hurjalta. Pari viikkoa sitten kuin yhteisestä päätöksestä lapset kysyivät, että ruvettaisiinko nyt lukemaan  Ronjaa , ja mehän ruvettiin! Jos jostain lastenkirjasta voi käyttää sanaa väkevä, niin  Ronja ryövärintyttärestä .  Astrid Lindgrenin  klassikko on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, mutta kirja kertoo myös rohkeudesta, tasapainottelusta oikean ja väärän välillä, vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan, ennakkoluuloista ja lasten oikeudesta kulkea omia polkujaan. Mukana on myös fantastisia ja jännitystä lisääviä elementtejä ilkeiden männiäisten, julmien ajattarien ja hölmöjen kakkiaisten muodossa. Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivä...
Lue lisää