Apassit-kirjasarjassa seikkaillaan 1900-luvun alun Helsingissä




Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Omaan lapsuuteeni kuuluivat tärkeänä osana Viisikoiden kaltaiset seikkailukirjat, joita saatoin ahmia yhden päivässä. Lastenhuoneen kirjahyllyssä komeilee nytkin rivi vanhoja Viisikko-kirjoja, mutta olen alkanut epäillä, ettei omia lapsiani välttämättä kiinnosta koko sarja siinä vaiheessa, kun he ovat seikkailukirjaiässä. Tapani Baggen kirjoittama ja Carlos da Cruzin kuvittama uusi sarja Apassit-etsiväkerhosta vaikuttaa monin verroin laadukkaammalta kuin Enid Blytonin parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) viikossa kynäilemät kirjat.

Aavehevosen arvoitus on Apassit-sarjan avausosa ja sijoittuu Helsinkiin vuonna 1910. Bagge maalailee tuon ajan Helsingistä niin mehevän kuvan, että huomaan vaipuvani nostalgisiin tunnelmiin, vaikka olen syntynyt vasta 1980-luvulla. Katulyhdyissä paloi kaasuliekki ja lapset potkivat pihalla korkinpaloilla ja paperilla täytettyä, kankaanpalasista ommeltua jalkapalloa. Eväsleivät käärittiin voipaperiin ja autoista puhuttiin automobiileina.



Kuten seikkailukirjoissa on tapana, myös tässä kirjassa nokkelat lapset perustavat salaseuran ja alkavat ratkoa rikoksia, joiden edessä aikuiset vain levittelevät käsiään. Lyseota käyvä Heikki, jonka äiti on töissä Stockmannilla ja isä postissa, ottaa johtajan roolin. Salaseuran jäsenistä koulua käy Heikin lisäksi vain Erik, joka tiedemiehen lapsena on taipuvainen syvälliseen pohdiskeluun. Otto kuuluu kalastajaperheeseen ja Samuli kaupustelee kadunkulmissa sanomalehtiä. Salaseuraan kuuluminen sinetöidään juhlallisella verivalalla.
- Ensin täytyisi määritellä hyvä ja paha, Erik sanoi. - Filosofiasta tiedämme, että raja on häilyvä ja riippuu näkökulmasta. 
- Älä nyt sotke tähän filosofiaa, Heikki sanoi. - Vannot vain ja mietit sitten kotona omin päin.
Aavehevosen arvoitus -kirjassa selvitetään sumussa laukkaavan, näyteikkunoita rikkovan ja pelottavalta näyttävän aavehevosen mysteeriä. Aavehevonen herättää kaupunkilaisissa kauhua, mutta onneksi Apassi-seuran lapset alkavat yhteistuumin selvittää, mistä oikein on kyse.
Omille lapsilleni en tätä kirjaa ole vielä lukenut, sillä esikoinen arveli sen olevan liian jännittävä. Itse tykästyin sekä tarinaan että kuvitukseen kovasti ja suosittelen kirjaa lämpimästi erityisesti alakouluikäisille seikkailukirjojen ystäville!

***

Kirja: Aavehevosen arvoitus (Apassit 1)
Teksti: Tapani Bagge
Kuvitus: Carlos da Cruz
Kustantaja: Karisto 2018

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee ...
Lue lisää

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär

Kuva
Ronja ryövärintytär   odotti pitkään kirjahyllyssämme oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Aloitimme kirjan jo kertaalleen viime vuoden puolella, mutta silloin se tuntui lapsista vielä liian hurjalta. Pari viikkoa sitten kuin yhteisestä päätöksestä lapset kysyivät, että ruvettaisiinko nyt lukemaan  Ronjaa , ja mehän ruvettiin! Jos jostain lastenkirjasta voi käyttää sanaa väkevä, niin  Ronja ryövärintyttärestä .  Astrid Lindgrenin  klassikko on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, mutta kirja kertoo myös rohkeudesta, tasapainottelusta oikean ja väärän välillä, vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan, ennakkoluuloista ja lasten oikeudesta kulkea omia polkujaan. Mukana on myös fantastisia ja jännitystä lisääviä elementtejä ilkeiden männiäisten, julmien ajattarien ja hölmöjen kakkiaisten muodossa. Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivä...
Lue lisää