Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Viikon kirja: Volkkari, Sitikka ja Mersu

Kuva
Teimme toissaviikolla hyviä löytöjä jokakeväisiltä Portsan katumarkkinoilta. Kuopus sai viidellä eurolla Peppi Pitkätossu -teemaisen lentolaukun, josta hän on ikionnellinen, ja esikoiselle löytyi monipuolinen etsiväsetti kolmella eurolla. Nyt kelpaa tutkia sormenjälkiä ja kirjoittaa koodikielellä salaisia viestejä! Minä puolestani löysin siskonpojalle omituisella tavalla viehättävän kirjan parilla eurolla. Thøger Birkelandin kirjoittama ja Lars Laugenin kuvittama kuvakirja vuodelta 1991 kertoo romuttamolla lojuvista autoista, jotka surkuttelevat kohtaloaan ja jännittävät, milloin torahampainen nosturi kiikuttaa ne puristimeen. Tarinan alussa kolme autoa, Volkswagen, Citroen ja Mercedes Benz, ystävystyvät ja kertovat toisilleen elämäntarinansa. Volkkari ja Sitikka uskoutuvat toisilleen myös haukkumanimistä, joita ovat vuosien varrella joutuneet sietämään. Vo...

Ti-Ti Nalle – ihanaa kotoilua vai ummehtuneita sukupuolirooleja?

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Ti-Ti Nalle ei ollut osa omaa lapsuuttani, mutta omien lasteni elämään nalletalon arkiset puuhastelut ovat kuuluneet. Olemme käyneet useamman kerran Ikaalisten nalletalossa, jammailleet konserteissa tuttujen sävelten tahtiin ja katselleet DVD:ltä pikkunallejen leikkejä. Riitta Korpelan  luoman nalleperheen elämää leimaa levollisuus, josta olen kovasti tykännyt. Sain arvosteltavakseni alkuvuodesta julkaistun Korpelan kirjoittaman satukirjan, jossa on lähes 300 sivun edestä tarinoita nalleperheen elämästä. Ensimmäisessä tarinassa Isoisänalle ja Isoäitinalle rakentavat kotinsa Hirsimetsään, minkä jälkeen kirjassa edetään kronologisesti siten, että esimerkiksi kaikkien pikkunallejen syntymästä kerrotaan oma tarinansa. Kirja päättyy jouluisiin tunnelmiin nalleperheen viettäessä perinteistä joulua Hirsimetsässä. On mukavaa, että...

Nummelan ponitalli kuin hevosmaailman Kauniit ja Rohkeat – Merja Jalon sarja jo lähes sataosainen!

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten . Käsi ylös, jos muistat Kikan ja Repen mutkikkaan romanssin sarjassa  Nummelan ponitalli . Olin tipahtaa tuolilta, kun huomasin, että  Merja Jalon  supersuosittua heppakirjasarjaa julkaistaan yhä! Jos laskin oikein, tänä keväänä ilmestynyt  Ratsukallion uhka  on jo 89. kirja Nummelan ponitallilaisten edesottamuksista. Muistiani virkistääkseni menin etsimään netistä tietoa kirjoissa tapahtuneista käänteistä, ja otsikossakin mainittu Kauniit ja Rohkeat tuli kyllä nopeasti mieleen, kun kertasin juonikuvioita tästä yli 30 vuoden ajan eläneestä kirjasarjasta: Kikka  on teini-ikäinen poliisi-isän tytär, jolla on on-off-suhde  Repeen . Repellä on ollut vispilänkauppaa monen muunkin hevostytön kanssa.  Päkä  on kauppaneuvos Kiisken rikas tytär, jolla on ollut Repen kanssa lyhyt suhde Repen huijattua kuuluv...

Tutkimusmatka avaruuteen -kirja paljastaa tähtitaivaan salaisuudet

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Avaruus kiinnostaa eri-ikäisiä lapsia, eikä ihme, onhan se niin salaperäinen ja jännittävä asia. Öinen tähtitaivas ja kauniit tähtikuviot ovat kiehtovia, ja kuun välillä pyöreää, välillä sirppimäistä ulkonäköä on hauska ihmetellä. En ole itse erityisen perehtynyt avaruuteen, ja useimpiin lasten avaruusaiheisiin kysymyksiin joudun vastaamaan sanalla  ööh.  Innostuin siksi Kariston tänä vuonna julkaisemasta,  Tero Hiekkalinnan  kirjoittamasta tietokirjasta  Tutkimusmatka avaruuteen , joka on lapsille suunnattu monipuolinen tietokirja. Samalla se toimii oppaana onnistuneeseen tähtimatkaan. Hiekkalinna, joka tunnetaan myös Kaukoputkimiehenä, neuvoo kirjassa, miten tähtitaivaan tarkkailusta saa eniten irti.  Carlos da Cruz  vastaa havainnollistavasta kuvituksesta. Tieto-osiot tempaavat mukaansa myös aikuisen lu...

Apassit-kirjasarjassa seikkaillaan 1900-luvun alun Helsingissä

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Omaan lapsuuteeni kuuluivat tärkeänä osana Viisikoiden kaltaiset seikkailukirjat, joita saatoin ahmia yhden päivässä. Lastenhuoneen kirjahyllyssä komeilee nytkin rivi vanhoja  Viisikko -kirjoja, mutta olen alkanut epäillä, ettei omia lapsiani välttämättä kiinnosta koko sarja siinä vaiheessa, kun he ovat seikkailukirjaiässä.  Tapani Baggen  kirjoittama ja  Carlos da Cruzin  kuvittama uusi sarja Apassit-etsiväkerhosta vaikuttaa monin verroin laadukkaammalta kuin Enid Blytonin parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) viikossa kynäilemät kirjat. Aavehevosen arvoitus  on Apassit-sarjan avausosa ja sijoittuu Helsinkiin vuonna 1910. Bagge maalailee tuon ajan Helsingistä niin mehevän kuvan, että huomaan vaipuvani nostalgisiin tunnelmiin, vaikka olen syntynyt vasta 1980-luvulla. Katulyhdyissä paloi kaasuliekki ja lapset p...

Viikon kirja: Volkkari, Sitikka ja Mersu

Kuva
Teimme toissaviikolla hyviä löytöjä jokakeväisiltä Portsan katumarkkinoilta. Kuopus sai viidellä eurolla Peppi Pitkätossu -teemaisen lentolaukun, josta hän on ikionnellinen, ja esikoiselle löytyi monipuolinen etsiväsetti kolmella eurolla. Nyt kelpaa tutkia sormenjälkiä ja kirjoittaa koodikielellä salaisia viestejä! Minä puolestani löysin siskonpojalle omituisella tavalla viehättävän kirjan parilla eurolla. Thøger Birkelandin kirjoittama ja Lars Laugenin kuvittama kuvakirja vuodelta 1991 kertoo romuttamolla lojuvista autoista, jotka surkuttelevat kohtaloaan ja jännittävät, milloin torahampainen nosturi kiikuttaa ne puristimeen. Tarinan alussa kolme autoa, Volkswagen, Citroen ja Mercedes Benz, ystävystyvät ja kertovat toisilleen elämäntarinansa. Volkkari ja Sitikka uskoutuvat toisilleen myös haukkumanimistä, joita ovat vuosien varrella joutuneet sietämään. Volkswagen ryk...

Viikon kirja: Mennään jo naapuriin

Kuva
Viikon kirjassa mennään naapuriin eli tutustutaan kahdeksaantoista suomalaiseen kotiin, joiden asukkaat ovat muuttaneet Suomeen muualta.  Riina Katajavuoren  kirjoittama ja  Salla Savolaisen  kuvittama Mennään jo naapuriin  -kirja on valittu Kirjojen Suomen vuoden 2017 kirjaksi , ja onkin mielestäni nappivalinta kuvaamaan tämän päivän Suomea: "Nyt kun Suomi on aloittamassa uuden, toivottavasti itsenäisen, sadan vuoden jakson, on oleellista se, minkälaista uutta Suomea uudet ihmiset rakentavat." -Seppo Puttonen, Yle Myös Lastenkirjainstituutin vuosittain myöntämä Punni-palkinto on tänä vuonna annettu  Mennään jo naapuriin  -kirjalle. Punni-palkinto perustuu Kirsi Kunnaksen satuun erilaisesta Punni-jäniksestä ja rohkaisee kirjoittamaan rohkeasti ja raikkaasti. Mennään jo naapuriin  -kirjassa Katajavuoren 8-vuotias tytär  Vellamo...

Takapihalta alkaa seikkailu – satukirjan ja luonto-oppaan yhdistelmä innostaa menemään metsään

Kuva
Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten. Olen luontoihminen – teoriassa. Käytännössä luontoretket jäävät kuitenkin harmillisen usein haaveiluasteelle, ja syntymäpäivälahjaksi saamani kuksa pölyttymään hyllylle. Rakastan asua Turun keskustassa, mutta joskus olisi kiva kipaista metsään ilman että ensin täytyy ajaa autolla lähemmäs sitä metsää.    Milla Tuormaan  Takapihalta alkaa seikkailu  -kirja olikin tervetullut ja silmiä avaava lukuelämys, sillä hän kirjoittaa näin: "Kaupunkiluonto voi näyttää risukkoiselta ja roskaiselta tai toisaalta puistona turhan siistiltä. Se on kuitenkin monimuotoisuutta, ihmeitä ja eläinkohtaamisia täynnä. Asvaltista puskee kukkia, ojissa ja pientareilla rehottaa puutarhasta tuttuja kasveja metsäkasvien rinnalla, puut kasvavat kadun vieressä mitättömällä maapalasella ja ihmisen toimintaan sopeutuneet eläimet ihastuttavat ...

Viikon kirja: Meidän Marikki

Kuva
Viikon kirja sijoittuu 1900-luvun alun pieneen ruotsalaiskaupunkiin ja siellä viihtyisään Kesäkumpuun. Kesäkumpu on joen varrella oleva iso ja kodikas talo, jossa asuvat alakouluikäinen Marikki, pikkusisko Liisa, isä ja äiti, kotiapulainen Alva sekä Sasso-koira ja Kossi-kissa. Naapurissa asuu Marikkia monta vuotta vanhempi Abbe Nilsson, jonka kanssa Marikki on päättänyt mennä naimisiin, " jos on pakosta mentävä ". Marikki viettää mukavaa, huoletonta ja turvallista lapsuutta rakastavan perheensä kanssa, mutta Abben asiat ovat paljon huonommalla tolalla. Marikki on vilkas ja älykäs lapsi,  "tuumissaan vikkelä kuin Virsulan vaarin porsas" , kuvailee Pyykki-Iida, ja hän joutuu usein ongelmiin mielikuvituksensa ja seikkailunhalunsa vuoksi. Marikki saa aivotärähdyksen yritettyään lentää sateenvarjon avulla ja kun hän aloittaa koulun ja joutuu tämän tästä vaikeuksi...