10 vinkkiä lukuviikolle: Näin innostat lapsen lukemaan!



Tällä viikolla vietetään perinteistä lukuviikkoa. Yritän kantaa oman korteni kekoon lukutaidon tukemiseksi ja lukuinnostuksen sytyttämiseksi jakamalla blogissani sekä kirjavinkkejä että keinoja houkutella lapsia kirjojen pariin.

Aloitetaan jälkimmäisillä: tässä kymmenen vinkkiä, joiden avulla lasta voi innostaa lukemaan!

1. Kirjasto tutuksi

Kirjasto on kuin maailman suurin lentokenttä. Sieltä pääsee joka paikkaan – vieläpä ilmaiseksi. Turun pääkirjaston lastenosasto Saaga on yksi lastemme lempipaikkoja kaupungissa. Kaikkialta huokuu henkilökunnan ammattitaito ja halu saada lapset viihtymään. Kirjastoissa myös järjestetään usein lapsille suunnattuja ilmaistapahtumia.

Rento ja kiireetön visiitti kirjastoon sadepäivänä tai sunnuntain ratoksi on ihana tapa viettää aikaa yhdessä.



2. Perheen oma lukupiiri

Lukupiirin ei tarvitse olla vieraiden kanssa pönöttämistä ja suolaisen piirakan väkertämistä omalla emäntävuorolla. Lukupiirin tai -porukan voi muodostaa omankin perheen kesken, eikä kaikkien tarvitse lukea samaa kirjaa. Lapset rakastavat rutiineja ja sitä, että omalla rakkaalla perheellä on omat tapansa. Ajatella, jos lukupiiri-illasta tulisi yhtä odotettu osa viikonloppua kuin lauantaisauna tai koko perheen viihdeohjelmat!

Mummilan kirja-aarteita:


3. Kirjoista jutteleminen

Olen huomannut, että lapset vastailevat innoissaan kirjoista esitettyihin kysymyksiin. He kertovat mielellään mielipiteensä lukemastaan tai kuulemastaan. Vastauksen ei tietenkään tarvitse olla mikään monikerroksinen analyysi vaan kirjalle voi esimerkiksi etsiä mahdollisimman kuvaavan emojin.

4. Kirjahyllyt kautta sukupolvien

Mikä oli ukin lempikirja lapsuudessa? Vieläkö omia Viisikko-suosikkeja löytyy kirjastosta? Naurattaako mummiakin Tatun ja Patun toilailut? Isovanhempien ja lasten yhteiset tarinatuokiot ovat tärkeitä ja usein myös silmiä avaavia hetkiä. Kun isovanhempi lukee lapselle tai toisinpäin, siinä ylitetään yhdessä pitkää siltaa, jonka toisessa päässä on nykyhetki selfieineen ja snäppeineen ja toisessa päässä Kylli-täti ja Sävelradio. Vuosikymmeniä sitten julkaistuista kirjoista voi yrittää etsiä sanoja, joita ei enää käytetä ja uusista kirjoista puolestaan sellaisia sanoja, jotka ovat ehkä isovanhemmille vieraita. Entä millaisia tyylejä isovanhempien nuoruusaikojen kirjoista löytyy verrattuna tämän päivän kirjallisuuteen? Tunnistaako lapsi rasviksen tai ukki swagin?

Mummilasta löytyy lastenkirja-arkku, jota on aina hauska tutkia:


5. Kirjalahja

Kirppareilta ja kirjakauppojen tarjouslaareista löytyy usein hyväkuntoisia ja hauskoja lastenkirjoja pikkurahalla. Kannattaa pitää tämä mielessä, kun seuraavan kerran tuskailee, että mitä ihmettä sitä ostaisi lapsen kaverille synttärilahjaksi. Ja sen sijaan, että veisi vauvalle vaatteita nimiäis- tai kastejuhlan lahjaksi, on lastenkirjaklassikko tai monipuolinen runokirja virkistävä poikkeus. (Ylipäätään olen sitä mieltä, että kirjalahjat ovat usein vaate- ja lelulahjoja kivempi ja kestävämpi valinta.)

6. Vaihtoehtoisten loppujen keksiminen

Jos kirja ei loppunut lukijan toivomalla tavalla, mikään ei estä keksimästä itse kivempaa loppua. Päädyin itsekin keksimään Bambi-sadulle uuden lopun, kun vastoin parempaa tietoani luin esikoisen toivomuksesta Bambi-sadun lapsille ensimmäistä kertaa. Kolmevuotiaamme meni niin pois tolaltaan emon kohtalosta, ettei meinannut saada unta, ja seuraavana iltana luimme yhteisestä sopimuksesta tarinan uudelleen, tällä kertaa siten, että emo jäi henkiin.

Muista myös fanifiktio: lempisarjan seuraavaa osaa odotellessa jatkoa voi keksiä itsekin.



7. Kirjojen tapahtumat mukaan leikkeihin

Ai ei ole mitään tekemistä? Leikkikää vaikka Huvikumpua tai Lasse-Maijan etsivätoimistoa! Meillä on leikitty viime aikoina Lasse-Maijan lisäksi 101 dalmatialaista -sadun innoittamia leikkejä.

8. Satutuokion aikana voi piirrellä

Jos lapsen on vaikea keskittyä kuuntelemaan, satutuokion aikainen piirustelu voi auttaa.



9. Mielenkiinnon herättäminen vaatii joskus oveluutta

Eikö lapsi millään jaksaisi tarttua kirjaan tai keskittyä kuuntelemaan? Valitse kirja sellaisesta aiheesta, joka lasta kiinnostaa kovasti. Valitse etukäteen joku mahdollisimman hauska/jännittävä/koukuttava kohta kirjasta ja lue se lapselle esimerkiksi ruokapöydässä. (Esikoisen vinkki, Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä, on kyllä mahtava kirja mutta ei ehkä aivan ruokapöytämateriaalia.)

10. Luetuista kirjoista palkitseminen

Joskus lukuinnostuksen syttymiseen menee aikaa. Jos kirjat ovat vihoviimeinen asia lapsen mielessä, palkitseminen voi auttaa. Piirtäkää yhdessä esimerkiksi luokkahuoneista tuttu lukupuu ja valitkaa lehtien määrä. Kymmenen lehteä tarkoittaa kymmentä kirjaa. Kun koko lukupuu on täynnä, lapsi saa palkinnon. (Ajatella, jos hän toivoisi uutta kirjaa!)

Esikoinen halusi oman lukupuun. Ajattelin ensin, että kymmenen kirjan lukeminen itsenäisesti veisi parisen kuukautta, mutta toisin kävi: viisivuotiaamme luki suurin piirtein kirjan päivässä. Hämmästelemme edelleen päivittäin sitä, miten nopeasti lapsen lukutaito kehittyi sujuvaksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär