Palkittu Helmenkalastaja on jännittävä kirja ystävyydestä ja rohkeudesta




Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Runeberg Junior -palkinnon tänä vuonna voittanut Helmenkalastaja on perinteinen seikkailutarina, jonka voimakas ja taianomainen ote hurmaa aikuisenkin lukijan. Karin Erlandssonin teos kertoo isoista asioista; ystävyydestä, ikävästä, ahneudesta ja rohkeudesta.

Pääosassa on orpo Miranda, nuori ja taitava helmenkalastaja, joka lähtee tavoittelemaan mahdotonta: hän aikoo löytää Silmäterän, helmen, josta kuningatar on luvannut yltäkylläisen palkkion. Miranda tietää, että Silmäterän etsijöille ei yleensä käy hyvin – myös hänen oma isänsä katosi Silmäterää etsiessään. Kukaan ei edes ole varma, onko Silmäterää oikeasti olemassa, ja silti vanhemmat ovat valmiita jopa hylkäämään lapsensa löytääkseen tuon ihmeellisen helmen. Helmenkalastajat nimittäin uskovat, että se, joka löytää Silmäterän, saa kaiken mitä toivoa saattaa.

"Sen joka saa haltuunsa Silmäterän, ei tarvitse enää koskaan kaivata mitään, koska silloin kaikki toiveet toteutuvat. 
Jos löytää Silmäterän, saa Silmäterän siunauksen.
Vastaavasti kirous vaanii sen yllä, joka päättää lähteä etsimään tuota helmeä.
Jos saa haltuunsa Silmäterän, saa kaiken paitsi kaipuun, mutta jos päättää etsiä Silmäterää sitä kuitenkaan löytämättä, jää kaipaamaan iankaikkisesti."

Vaaroista huolimatta Miranda päättää yrittää, onhan hän paras kaikista helmenkalastajista. Harmi vain, että hänen on otettava mukaansa puhelias pikkutyttö Sirkka, joka haluaa tulla yhtä taitavaksi helmenkalastajaksi kuin Miranda. Ensin Sirkasta tuntuu olevan pelkkää haittaa, mutta tyttö osoittautuukin hyväksi avuksi ja mikä parasta, ystäväksi.

Neliosaisen fantasiasarjan ensimmäinen osa herättää ajatuksia elämän tarkoituksesta ja siitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Tuula Kojon suomennos liplattelee eteenpäin luoden unenomaista tunnelmaa.

Sarjan toinen osa, Linnunkesyttäjä, julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.

***

KirjaHelmenkalastaja (Pärlfiskaren)
Teksti: Karin Erlandsson
Suomennos: Tuula Kojo
Kuvitus: Tuuli Toivola
Kustantaja: Kustantamo S&S 2017

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär