Millainen bloggaaja olen x 20


Välillä tekee mieli kirjoittaa jostain muustakin kuin lastenkirjoista. Tällaisiin hetkiin sopivat hyvin erilaiset blogosfäärissä pyörivät haasteet. Matkinkin nyt härskisti Isäkuukaudet-blogia ja vastaan blogeissa kiertävään Millainen bloggaaja olen? -jutun kysymyksiin.

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olen lastenkirjoista tosi täpinöissäni ja halusin jonkun paikan, jossa voin hehkuttaa niitä sydämeni kyllyydestä. Haluan myös vahvistaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja tuoda esille myös sellaisia kirjoja, joissa erilaiset vähemmistöt saavat äänensä kuuluviin.

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?

Lue meille äitikulta -blogin ensimmäinen luku kirjoitettiin syyskuussa 2017. Blogi on vasta puolen vuoden ikäinen, mutta tärkeä ja ilahduttava osa arkeani se on ollut ihan ekasta postauksesta lähtien.
Blogimaailmaan sukelsin alun perin jo keväällä 2013, kun perustin sekametelisoppablogini Kahvia, kiitos!. Siellä keittelin kahvia aktiivisesti muutaman vuoden ajan ja rupattelin lapsiperheen arjesta, mutta enää tuo blogi ei päivity.

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe yms.?

Lasten- ja nuortenkirjallisuus. Kirjojen lisäksi yhteiset lukuhetket, lapsille ääneen lukeminen, lukutaito ja kirjallisuuden asema. Olen itse kuvaillut blogiani sanoilla "hyvän mielen lastenkirjablogi". Täällä on ystävällinen ja kiva meininki ja suhtaudun uteliaasti ja avoimin mielin kaikkiin lastenkirjoihin, vaikka en kaikista tietenkään tykkääkään. Yritän kuitenkin samalla pitää liian höttöisyyden pois kirja-arvioista, ettei niistä tule pelkkiä ympäripyöreitä jeesjees-esittelyjä.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?

Pyrin julkaisemaan vähintään kaksi postausta viikossa. Tiistaisin esittelen Viikon kirjan. Viikon kirjaksi ei pääse mikä tahansa teos, vaan Viikon kirjan valintaan liittyvät tietyt kriteerit: se on meidän perheessämme jonkun lempikirja, joku tosi ajankohtainen kirja tai jotenkin muuten merkittävä kirja. Viikon kirjan lisäksi yritän ehtiä esittelemään ainakin yhden arvostelukappaleen viikossa, sillä niitä minulle tapaa kertyä aina jonoksi asti. Ihannetapauksessa kirjoittaisin myös nasevia kannanottoja lastenkirjallisuuden puolesta tai muuten vain tarttuisin ajankohtaisiin aiheisiin, mutta tällaiseen minulle jää aikaa valitettavan vähän.

5. Kummat ensin kuvat vai teksti?

Teksti ensin. Kirjoitan postauksen joko heti valmiiksi tai sitten luonnoksiin odottamaan (yleensä jälkimmäinen tapa) ja sitten kiikutan miehelleni kirjan jos toisenkin ja esitän vienon kuvauspyynnön. Mieheni on siis tosiaan lähes poikkeuksetta kaikkien tämän blogin kuvien takana.

6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?

Kirjat itsessään tarjoavat paljon inspiraatiota, lisäksi tykkään kirjoitella juuri niistä kirjoista, joista lapseni erityisesti tykkäävät.

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?

Mieluiten kirjoittaisin viikonloppuaamuisin kiireettömästi ja samalla kahvia siemaillen, mutta harvoinpa tämä skenaario lapsiperheessä toteutuu. Siispä bloggaan yleensä iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Kuten nytkin.

8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?

Vähintään kuutena päivänä viikossa.

9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?

En enää niin paljon kuin ennen. Luen muutamaa lapsiperhe- ja kulttuuriblogia, mutta en mitenkään säännöllisesti.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

Huumori, rehellisyys, tavallinen arki ja hyvät vinkit.

11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?

1. Blogi on paikka, jossa saan puhua lastenkirjoista niin paljon kuin sielu sietää.
2. Vuorovaikutus lukijoiden ja muiden bloggaajien kanssa.
3. Bloggaaminen on tuonut elämääni ihania ystäviä.

12. Entä kolme huonointa asiaa?

1. Bloggaaminen vie ison osan vapaa-ajastani, enkä silti ehdi kirjoittamaan kaikesta mistä haluaisin.
2. Teen toimistotyötä, joten minun ei todellakaan pitäisi notkua enää iltaisin läppärin ääressä.
3. En yleensä pääse osallistumaan sinänsä kiinnostaviin kirja-alan tapahtumiin, joihin minut kutsutaan, sillä valtaosa niistä järjestetään Helsingissä. (Ilahdun silti joka kerta saadessani kutsun jonnekin!)



13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa, eli vastaatko mielelläsi esimerkiksi kaikkiin saamiisi kommentteihin?

Olen ja vastaan mielelläni! :) Ilahdun kaikista kommenteista ja vastaan jokaiseen, vaikka välillä tuntuu siltä, etten keksi mitään järkevää sanottavaa.

14. Onko blogillasi muita somekanavia kuten Instagramia tai Facebook-sivua?

On! Jaan uudet postaukset aina sekä blogin Facebook-sivuille että Instagram-tilille (@luemeilleaitikulta), joten kannattaa ottaa ainakin jompikumpi seurantaan. Muu some-sisältö tulee vähän fiiliksen ja ehtimisen mukaan. Blogia voi seurata myös blogit.fi-sivuston kautta.

15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?

Hyvin harvoin onnistun tekemään yhden postauksen alusta loppuun yhdeltä istumalta. Ehkä pari kertaa olen toiminut niin, mutta yleensä minulla on pari, kolme keskeneräistä juttua luonnoksina, joita sitten viimeistelen (lue: käytän liikaa aikaa lauserakenteiden viilaamiseen) ja joihin lätkäisen mieheni ottamat kuvat kylkeen ja julkaisen sitten jonain sopivana ajankohtana.

16. Bloggaatko avoimesti, eli tietääkö tuttavapiiri blogistasi, vai pyritkö pitämään blogin mahdollisimman omana tietonasi?

Bloggaan avoimesti omalla nimelläni, ja suurin osa tuttavistani tietää blogistani (jos ei muuten, niin lähettämieni ärsyttävien Tykkää Facebook-sivustostani -kutsujen ansiosta). En kuitenkaan kauhean helposti ota blogia puheeksi, esimerkiksi töissä vain harva tietää, että minulla on lastenkirjablogi.

17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?

Kustantajat lähettävät minulle kirjoista arvostelukappaleita, minkä voi toki laskea pieneksi taloudelliseksi hyödyksi, mutta siihen se sitten jääkin.

18. Mikä on tarina blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?

Haluaisin kovasti kirjoittaa tähän jonkin vau-efektiä säteilevän syntytarinan siitä, miten Lue meille äitikulta -nimi sai alkunsa, mutta eipä siihen mitään ihmeellistä liittynyt. Pyörittelin tuskastuneena monta eri vaihtoehtoa, kunnes löysin Rudolf Koivun Runokirjasta Arvid Lydeckenin herttaisen runon nimeltään Lasten laulu, jossa pyydetään näin:
Lue meille, äiti kulta, jotain oikein kaunista...
Ja vaikka tätä ei tässä kysytäkään, niin haluan käyttää tilaisuuden hyväkseni ja hehkuttaa taas tuota ihanaa blogibanneriani, jonka on piirtänyt taitava Giannetta Porta. Minä ja lapset tykkäämme kovasti oleskella ja lukea parvekkeella kesäisin, ja kysyin Gigiltä, että onnistuisiko tätä parvekeidylliä vangita blogibanneriksi. Ja totta kai Gigi onnistui! Voin valehtelematta sanoa, että edelleen joka kerta bannerin nähdessäni sydämessäni läikähtää ilo. :)

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos niin, miten?

Haluaisin ottaa aktiivisemmin kantaa asioihin. Lukutaito, lasten- ja nuortenkirjallisuuden asema ja vähemmistöjen ääni lasten- ja nuortenkirjallisuudessa - kaikki nämä ovat sydäntäni lähellä, ja silti tuntuu olevan niin vaikeaa löytää aikaa näistä kirjoittamiselle. Haluaisin myös olla paremmin perillä erilaisista kirjallisuuspalkinnoista ja -tapahtumista ja usein jonkun näihin liittyvän uutisen tai somelinkin nähdessäni vannotan itseäni kirjoittamaan tai edes jakamaan jonkin uutisjutun some-kanavillani, mutta enpä sitten yleensä muista tai ehdi. Toisaalta yritän myös pitää mielessä, että Lue meille äitikulta -blogi on harrastus, joka minulla on kokopäivätyön ja pikkulapsiperhearjen lisäksi, ja on oikeastaan aika kohtuutonta vaatia itseltään superaktiivista lähestysmistapaa harrastelijamaiseen touhuun.

20. Kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle?

1. Hyödynnä sosiaalisen median kanavat.
2. Ole oma itsesi.
3. Käytä avainsanoja johdonmukaisesti.

Haluatko tietää vielä jotain muuta? Aihe vapaa, myös Dear Eki - tai Pitäisikö olla huolissaan? -tyyppiset kysymykset tervetulleita! :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär