Kariston Rohkeus-kilpailun voittajateos Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa



Karisto järjesti viime vuonna kirjoituskilpailun, jossa etsittiin rohkeudesta kertovia kuvakirjoja lapsille ja nuorille. Tuomaristossa toimivat kriitikko ja tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, kirjailija Anneli Kanto ja kuvittaja Matti Pikkujämsä.

Kilpailun voittajaksi valittiin Johanna Venhon kirjoittama tarina Amir alkaa kirjoittaa. Karisto julkaisi tarinan vastikään Hanneriina Moisseisen kuvittamana nimellä Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa. Ilokseni sain teoksesta arvostelukappaleen, johon tutustuin lasten kanssa heti aurinkolomalta palattuani.



Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa kuvaa tavallista hetkeä suomalaisessa koulussa: opettaja Tanja on antanut oppilailleen tehtäväksi kirjoittaa runon. Tehtävä jännittää kirjan päähenkilöä Amiria niin että mahaan sattuu. Amir ei nimittäin osaa kirjoittaa kunnolla suomeksi, eikä hän ymmärrä mitään opettajan ääneen lukemasta runosta: "Oli ennen onnimanni, onnimannista matikka, matikasta maitopyörä, maitopyörästä pytikkä!"



Haparoiden Amir alkaa hahmotella paperille mieleensä nousevaa otusta, johon tiivistyy kaikki se mitä hän ajattelee itselleen vielä vieraasta ja vaikeasta suomen kielestä. Hän kertoo opettajalle, että kuvassa on Hauf, mutta opettajan suussa Hauf - pelko - kääntyy Hauksi.

Kun Tanja-ope pyytää Amiria kertomaan mielessään olevan runon koko luokalle, Amiria pelottaa niin, että sydän hakkaa ja vatsaan sattuu. Opettajan rohkaisemana, kyynelten läpi, hän saa kuitenkin lausuttua runonsa:
Luuletko, että hau on kiltti? 
Se on joskus tosi kiltti, joskus vihainen kuin myrsky,
ota se syliin ja pidä siitä kiinni.
Venhon kerronta on hyvin ytimekästä ja maanläheistä. Tarina koskettaa: vaikka tekstiä ei ole paljon, lukija ehtii mukaan Amirin ajatuksiin ja jännitykseen. Samalla kirja muistuttaa lukijoitaan (hienovaraisesti ja alleviivaamatta) siitä, miten työläs urakka maahanmuuttajalapsilla on edessään, kun he koettelevan pakomatkan jälkeen ovat siinä tilanteessa missä Amir tässä kirjassa: oppimassa vierasta kieltä vieraassa kulttuurissa.

***

KirjaKaksi päätä ja kahdeksan jalkaa
Teksti: Johanna Venho
Kuvitus: Hanneriina Moisseinen
Kustantaja: Karisto 2018, arvostelukappale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär