Viikon kirja: Kakkakirja
Avainsana kakka. Pitäisiköhän oikeastikin ottaa kakka-hashtag käyttöön, sen verran paljon on tullut kirjoitettua kakka-aiheisista lastenkirjoista? Jostain syystä kakka nyt vain on sellainen aihe, joka meillä kovasti kiinnostaa. (Toim. huom. Ei meitä aikuisia kylläkään. Meitä ei haittaisi, vaikka ei aivan niin paljon puhuttaisi kakkajuttuja.)
Pernilla Stalfeltin kirjoittamassa ja kuvittamassa Kakkakirjassa keskitytään siihen itseensä eli kakkaan. Ei liene yllätys, että molemmat lapset tykästyivät kirjaan heti, varsinkin aina niin tiedonjanoinen esikoiseni, joka jossain vaiheessa suunnitteli jopa kakkatutkijan uraa.
(Kakkakirjasta esikoinen laati omia muistiinpanojaan eräänlaisen käsitekartan muodossa ja piirsi myös havainnollisesti erilaiset ihmisten ja eläinten kakat paperille.)
Kakkatutkijan merkintöjä:
Kakkakirjassa esitellään kakan ulkonäköä muodosta väriin unohtamatta eläinten jätöksiä. Kirjassa käydään läpi myös kakan matka peräpäästä aina puhdistamoon asti ja leikitellään erilaisilla kakkaskenaarioilla. Pieruille on totta kai omistettu oma osionsa.
Kakkakirjan kruunaa ilahduttava kakkalaulu:
"Makeasti oravainen istui vessanpöntöllänsä.Kakkakirja on muuten tosi suosittu kirja tälläkin hetkellä, vaikka mistään uutuuskirjasta ei olekaan enää kyse. Jouduin odottelemaan omaa kappalettani kirjaston varausjonossa hetkisen, ja huomasin juuri, että tämä meidän lainakirjamme on myös varattu, joten en pystynyt uusimaan lainaamme. Kustantajaltakin kirja on loppuunmyyty. Emme siis taida olla ainoa lapsiperhe, jossa kakka on kiinnostavien asioiden kärjessä!
Eipä sinne käpykakka
eikä myöskään pörröpieru
ehtineet milloinkaan,
ehtineet milloinkaan."
***
Kirja: Kakkakirja
Teksti ja kuvitus: Pernilla Stalfelt
Suomennos: Birgit Huttunen
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2010
Lue myös:
Lapsille, jotka rakastavat vessapuheita
Ilmiö nimeltään Puluboi - nelokasta vai älsyttävää lastenkiljallisuutta?
Kommentit
Lähetä kommentti
Täällä voit kommentoida! :)