Ilmiö nimeltään Puluboi – nelokasta vai älsyttävää lastenkiljallisuutta?

Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Miksi ihmeessä olen jättänyt ärrät pois otsikosta? Tietäjät tietää!

Jos et kuulu näihin tietäjiin, älä sure, en minäkään kuulunut vielä pari kuukautta sitten. Mutta nyt tiedän, että Puluboi on supersuosittu hahmo lastenkirjallisuudessa, Hakaniementorilla asuva pulu, joka ei sano R-kirjainta, koska se on puluille kirosana (vai olisiko kirokirjain osuvampi termi?).

Vessapuheita Puluboi sen sijaan ei kainostele vaan tykittää menemään antaumuksella:

"Niinpä minä, Lullukka ja Pullukka lentelimme ympäli ämpäli ja kakkailimme tolilla pällistelevien ihmisten päälle. Me kutsumme sitä kakkalalliksi. ... Seppo-papan päälle minä plödäsin kunnon kakat. Lullukka kiljui vielessä onnellista kiljuntaansa."


"Minulla oli hiukan lipulimaha ja minä ylitin pidätellä kakkaa, sillä siitä oli viime aikoina tullut ongelmia. Minä en kuitenkaan onnistunut, ja se lipuli pääsi sittenkin vaikka pinnistelin. Se plömpsähti elään hienon louvan päähän ja alvatkaa kuinka kauheaa? Se louva oli Ponin äiti!"

Pulunkakkaa pursuilevien Puluboi ja Poni -kirjojen takana on helsinkiläinen lastentarhanopettaja Veera Salmi. Aamulehden haastattelussa Salmi kertoo, kuinka idea ilmiöksi nousseista kirjoista sai alkunsa. Lukiessaan eskarilaisille satua Fedja-sedästä, lapset eivät olisi jaksaneet kuunnella. Salmi kysyi, millainen kirja lapsia sitten kiinnostaisi, ja nämä vastasivat:

kirjassa täytyy olla kakkapuheita, mainostaukoja ja surullinen lapsi, joka muuttuu lopussa iloiseksi.

Salmi on todellakin toteuttanut lasten toiveet. Puluboissa lennellään "kakkalallia" ja hassutellaan mainoksilla, sillä Puluboi haluaa isona puluna mainosmieheksi. Näin Puluboi mainostaa esimerkiksi Kauppakeskosen tuotteita:

"Eksoottisten makujen ystäville: Pieni sieni tsamppiooni mandaliini tissiliivi tutti flutti plokkoliini yks ysi ysi." 

Ensivilkaisulla kirjasta tulee melkein sekopäinen vaikutelma, mutta mukaan laukkaava Poni tuo tarinaan syvyyttä. Poni on 7-vuotias tyttö, oikealta nimeltään Mai, joka elää vahvasti mielikuvitusmaailmassa ja haluaisi olla poni. Ponin äiti kaipaa hermolomaa ja lähtee Intiaan mietiskelemään. Ponin isä on työtön taiteilija, josta piirtyy välittävä mutta vähän nahjusmainen kuva. Kun Poni karkaa kotoa kyllästyttyään vanhempiensa ongelmiin, hän törmää Puluboihin, ja heistä tulee hyviä ystäviä.

"Oioioi, oletko sinäkin lentänyt pois pesästä? lintu kysyi.
Kerroin isästä ja äidistä ja pulu nyökytteli. Se ymmärsi murheeni syvyyden heti. Minä ihmettelin sitä, sillä olin pitänyt puluja ihan tyhminä. Niin minä kerroin pululle pihan Vihernurmen tuoksusta ja Taivaansinestä ja sen pehmoisista kesäpilvistä. Sitten minä kerroin hermolomasta, beduiineista, siivouspäivistä ja rahkapiirakasta. Ja sitten siitä, kuinka vieraat talot olivat juosseet eteeni ja kasvaneet suuremmiksi ja mustemmiksi ja sedät ja tädit olivat muuttuneet vuoriksi."

Poni tuntuu olevan vastaus lasten toiveeseen saada kirjaan lapsi, joka on alussa surullinen, lopussa iloinen. Ponin aluksi kovin mollivoittoinen tarina muuttuu onnellisemmaksi loppua kohden: Intiasta palaa rennompi äiti, isä saa töitä, Poni löytää Puluboin lisäksi ikäisensä ihmisystävän ja syntyypä Ponin perheeseen vielä vauva.

Kun kuulin lastenkirjasta, jossa kakka lentää ja toinen päähenkilöistä puhuu kokonaan ilman r-kirjainta, olin innoissani. Mietin, että tähän kirjaan tytöt ihastuvat takuuvarmasti, onhan kakka yksi heidän lempipuheenaiheitaan koko maailmassa. Mutta toisin kävi. Sain suorastaan maanitella lapsia kuuntelemaan Puluboin ja Ponin edesottamuksista. "Hei luettaisiinko taas hiukan Puluboita..." ehdotin monta kertaa (jatkaen hiljaa mielessäni, että äiti haluaisi kirjoittaa tästä blogiin). Lapseni eivät innostuneet Puluboin mainospläjäyksistä, joiden kokivat sotkevan tarinaa, ja kesti kauan ennen kuin he pääsivät sisään Ponin kuvioihin. Kakkajutut heihin kyllä upposivat, mutta kokonaisuutena Puluboin ja Ponin maailma ei lapsiini iskenyt. Harmi sinänsä, sillä minun mielestäni Puluboin ja Ponin tarinaa oli hauska lukea ääneen – varsinkin niitä Puluboin osuuksia. Ja mitä tulee otsikossa esittämääni kysymykseen, olen kyllä taipuvainen kuvailemaan Salmen hengästyttävää kirjoitustyyliä ennemmin nerokkaaksi kuin ärsyttäväksi. Jätän kuitenkin tämän kirjan jälkimmäisen osion nyt suosiolla kirjahyllyyn odottamaan parempaa hetkeä ja tarjoan lapsille seuraavaksi vaikka sitä Fedja-setää.

Ps. Jos sinuakin mietityttää, mistä Salmi sai hauskan ideansa luoda pulusta päähenkilö, näin se kävi: kirjailija kertoi Aamulehdessä, että Puluboin hahmo syntyi torilla pullaa kerjäävästä pulusta. Illalla Salmi kuuli mielessään hassusti ilman ärrää puhuvan pulun äänen ja tajusi heti, että tässä on aineksia kirjan päähenkilöksi.

***
Kirja: Puluboin ja Ponin kirjat 1 + 2 
Teksti: Veera Salmi
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Kustantaja: Otava 2016 (Yhteisnide teoksista Puluboin ja Ponin kirja, 2012, ja Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja, 2013