Viikon kirja: Tonttu joka ei halunnut lomalle



Vuoden ensimmäinen Viikon kirja on täällä! Joulunpyhät sekoittivat aikatauluni (ja pääni) niin, että nämä Viikon kirja -postaukset ovat jotenkin tipahtaneet pois perinteiseltä tiistai-illan paikaltaan, mutta eivätköhän ne tässä taas pian sinne pääse.

Joulu on ohi, mutta tämän viikon kirjassa seikkailee vielä tonttu. Tämä tonttu ei kyllä liity jouluun mitenkään, sillä kyseessä on Rien Poortvlietin luoma tonttu nimeltään Ruusukaalimuhennos. Ruusukaalimuhennos rakastaa nikkaroimista ja kavahtaa pelkkää ajatustakin lomailusta. Se on erittäin rutinoitunut, eikä juurikaan syö muuta kuin ruusukaalimuhennosta. Se ei missään nimessä halua viettää lomaa. Käkikellojen nikkarointi on sen mielestä hauskinta maailmassa. Kun Ruusukaalimuhennoksen tonttuystävät lähtevät lomailemaan, se miettii kiitollisena, että onneksi sen ei tarvitse.

"Sen ei tarvitse jonottaa vessaan jollain leirintäalueella...
Eikä kantaa reppua selkä vääränä...
Ei tapella telttatappien kanssa keskellä yötä...
Ei voida pahoin, kun on syönyt sopimatonta ruokaa...
Ei puurtaa yöllä epämukavan sängyn kohentamiseksi...
Ei hosua naurettavan ohuen tyynyn möyhentämiseksi..."

Tonttu joka ei halunnut lomalle ei ollut itselleni ennestään tuttu kirja, mutta lainasin sen kirjastosta esikoisen iloksi. Tätä tarinaa oli nimittäin luettu joulun alla päiväkodissa, ja lomailua kaihtava, ruusukaalimuhennosta syövä tonttu oli tehnyt esikoiseen syvän vaikutuksen. Tyttöjen päiväkodissa - niin kuin varmaan useimmissa päiväkodeissa - luetaan lepohetkellä satu, ja näistä päiväkodissa kuulluista kirjoista on aina mukava jutella lasten kanssa kotona. Esikoinen sai tämän kirjan kuulostamaan niin hauskalta, että jos totta puhutaan, lainasin sen kirjastosta myös ihan itseänikin ilahduttaakseni. Ja tätä kirjaa on kyllä tosi kiva lukea ääneen! Tykkään kovasti Poortvlietin tyylistä jutella lukijalle tarinan edetessä. Kuvitus on runsasta ja hienoa, mutta erityisesti tykkään siitä, miten tarkan kuvan Poortvliet piirtää Ruusukaalimuhennoksesta sinänsä yksinkertaisilla lauseillaan. Työteliästä elämäänsä rakastava tonttu tulee lyhyehkön kertomuksen aikana jotenkin herttaisella tavalla tutuksi.

Tämän kirjan lukeminen sai minut halajamaan hyllyyni Suurta Tonttukirjaa, jonka Poortvliet on kuvittanut. Sitä ei taida kuitenkaan löytyä tällä hetkellä kuin divareista ja kirjastoista.

***

Kirja: Tonttu joka ei halunnut lomalle 
Teksti ja kuvitus: Rien Poortvliet
Suomennos: Saara Karvinen
Kustantaja: Tammi 1999

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee ...
Lue lisää

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär

Kuva
Ronja ryövärintytär   odotti pitkään kirjahyllyssämme oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Aloitimme kirjan jo kertaalleen viime vuoden puolella, mutta silloin se tuntui lapsista vielä liian hurjalta. Pari viikkoa sitten kuin yhteisestä päätöksestä lapset kysyivät, että ruvettaisiinko nyt lukemaan  Ronjaa , ja mehän ruvettiin! Jos jostain lastenkirjasta voi käyttää sanaa väkevä, niin  Ronja ryövärintyttärestä .  Astrid Lindgrenin  klassikko on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, mutta kirja kertoo myös rohkeudesta, tasapainottelusta oikean ja väärän välillä, vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan, ennakkoluuloista ja lasten oikeudesta kulkea omia polkujaan. Mukana on myös fantastisia ja jännitystä lisääviä elementtejä ilkeiden männiäisten, julmien ajattarien ja hölmöjen kakkiaisten muodossa. Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivä...
Lue lisää