Kolme kovaa kirjavinkkiä pukinkonttiin

Joulu on jo ensi viikolla!

Meillä on piiloteltu joululahjoja vähän sinne sun tänne saunasta ja vaatekaapeista lähtien. Pienoisesta tilanpuutteesta huolimatta kyseessä on positiivinen ongelma, sillä pursuilevat kaapit tarkoittavat sitä, että lahjahommat ovat paketissa!

Jos teillä on vielä lahjasäkissä tilaa, tässä muutama hyväksi havaittu kirjahelmi joko yhdessä ääneen luettavaksi tai jo vähän varttuneemmalle lukijalle itse luettavaksi. Kirjat on suunnattu suurin piirtein esi- ja alakouluikäisille lapsille, mutta aikuinenkin lukee näitä ääneen ihan ilokseen.

Kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajilta.

1 
Kirja: Tinka ja Taika

Teksti: Sanna Isto
Kuvitus: Julia Vuori
Kustantaja: WSOY 2011

Tämä Sanna Iston esikoisteos pääsee varmasti lempikirjojen joukkoon, jos lapset ovat tykänneet esimerkiksi Marjatta Kurenniemen Onnelista ja Annelista tai Taru Viinikaisen Tiltusta ja Letusta.

Kirjan päähenkilöt, Tinka ja Taika, ovat siskokset, jotka asuvat äitinsä ja isänsä kanssa viehättävässä puutalossa kauniin puutarhan keskellä. He odottavat malttamattomina kylään mummoa, jota eivät ole nähneet moneen vuoteen. Jännittyneinä he alkavat kehittää tarinaa mummon ympärille: ehkäpä mummo onkin noita!

Mummon saapuminen herättää tytöissä paljon ihmetystä. Miten mummo jaksaa kantaa matka-arkkua, jota heidän oma isänsä ei jaksa edes nostaa? Miten voi olla mahdollista, että he, kaksi pientä tyttöä, jaksavat kuitenkin viedä arkun yläkertaan? Tinka alkaa pian epäillä tosissaan, että ilmassa on taikuutta, mutta Taika on epäluuloisempi:

"Tämän on parasta olla jotakin muuta kuin sitä samaa arkkuhömpötystä", [Taika] sanoi kiivetessään portaita. "Mutta tuskinpa sinun päähäsi mitään muuta mahtuukaan."

Pian Taikakin kuitenkin vakuuttuu noituudesta, sillä hän kuulee tyttöjen pehmohevosen, Lillin, puhuvan! Eikä aikaakaan, kun tyttöjen kotiovella kolkuttelee hämäräperäinen kaupustelija, joka myöhemmin paljastuu mummon periviholliseksi, Montoseksi.

Tinka ja Taika on aivan huikea lastenromaani, mistä kertoo myös se, että Sanna Isto voitti tällä esikoisteoksellaan Arvid Lydecken -palkinnon. Kirjassa on upea, Julia Vuoren loihtima yltäkylläinen kuvitus ja sopivassa suhteessa jännitystä ja leppoisaa perhe-elämää. Teksti on napakkaa, sisältö yllätyksellistä ja kokonaisuus erinomainen!

2

Kirja: Eemelin kootut metkut
Teksti: Astrid Lindgren
Kuvitus: Björn Berg
Kustantaja: WSOY 2011

Seikkailuja on tulvillaan myös Vaahteramäen kylään sijoittuva joululahjavinkkini. Kissankulman tilalla asuu Niemisen perhe, johon kuuluu kaikkien varmasti tuntema metkumaakari Eemeli. Eemelin kootut metkut -kirja sisältää kolme tarinaa: Vaahteramäen Eemeli, Eemelin uudet metkut ja Eläköön Eemeli. Astrid Lindgrenin kirjoittamissa saduissa seurataan Niemisen perheen puuhakasta arkea, jota värittää Eemelin taipumus sekä joutua kiperiin tilanteisiin itse että aiheuttaa niitä muille. Metkujensa vuoksi Eemeli joutuu usein puuverstaaseen miettimään tekosiaan, mutta se ei Eemeliä haittaa, päinvastoin, hän tykkää istuskella verstaassa ja vuolla puu-ukkoja.

Pellavapäisellä Eemelillä on pikkusisko Iida sekä vanhemmat Alma ja Anttoni. Alma kuvautuu tarinoissa ymmärtäväisenä ja lempeän nuhtelevana, kun taas Anttoni kuvataan pihiksi, äkkipikaiseksi mutta kuitenkin oikeudenmukaiseksi. Niemisten tilalla hyörivät myös Aatu-renki ja Liina-piika, joiden välillä on romanttista väreilyä.

Meillä Eemeli aiheuttaa molemmissa tytöissä jännityksen kiherrystä. Erityisesti yksi Eemelin metku on jäänyt lasten mieliin: Eemeli haluaa auttaa hiiren pyydystämisessä, mutta asettaa loukun epähuomiossa juuri sellaiseen paikkaan, mihin hänen isänsä varpaat aamuisin tapaavat osua. Hän herää koviin kiljaisuihin ja samassa äiti tempaisee hänet vuoteesta ja komentaa verstashuoneeseen. Vielä samana päivänä Eemeli innostuksissaan kaataa vahingossa ison kulhollisen palttutaikinaa isänsä päähän, ja kun Pöperö-Maija sattuu paikalle, tämä huutaa hädissään:
"Hää on männyttä miestä, mummo kiljui. - Eemeli on iskent hänt jot veri vaa pirskuu, voivoi kuitenkii!"

Astrid Lindgren on kirjoittanut nämä Eemeli-tarinat vuosina 1963, 1966 ja 1970 ja niiden maailmankuva perustuu vieläkin vanhempaan aikaan, Lindgrenin omaan lapsuuteen. Ruumiillisen kurittamisen uhka leijuu kirjassa paikoitellen aika vahvana, senhän takia Eemeli sinne verstashuoneeseenkin joutuu - että hänen kiivasluonteinen isänsä ehtisi rauhoittua eikä antaisi hänelle selkäsaunaa. Välillä Eemeli ei kuitenkaan ehdi verstaaseen asti:

"Ja juuri silloin salama iski, ainakin Eemeli aluksi luuli niin, mutta hänen isänsä se vain tarttui häntä kauluksesta ja ravisti niin että villava tukka pöllysi."

Tämä kohtaus on Eläköön Eemeli -tarinassa kirjan loppupuolella. Emme ole vielä omien lapsieni kanssa lukeneet kirjaa niin pitkälle, ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten tytöt suhtautuvat Eemelin isän kovakouraisuuteen. Heille kaikenlainen lapsiin kohdistuva väkivalta (ja väkivalta ylipäätään) on täysin vieras asia, enkä usko, että he ovat tajunneet perimmäistä syytä Eemelin verstashuoneeseen kiirehtimisen taustalla. Todennäköisesti he ajattelevat, että Eemelin joutuminen puuverstaaseen on rangaistus tehdystä tyhmyydestä - ja onhan se sitäkin - ja olisivat hyvin yllättyneitä, jos kertoisin heille, että Eemelin on parempi olla hetki puuverstaassa oman turvallisuutensa takia. En aio kuitenkaan sensuroida näitä harvoja varsinaisia kurituskohtia tarinasta, sillä niiden avulla saamme varmaan aikaiseksi hyvän keskustelun siitä, millaista lasten kasvattaminen ennen muinoin on ollut. Odotan myös mielenkiinnolla tyttöjen omia mietteitä siitä, millaisia seuraamuksia tahallisista typeryyksistä pitäisi saada ja mitä mieltä he ovat meidän perheemme linjasta. (Täytyykin muuten palata tähän aiheeseen ihan omassa postauksessaan myöhemmin!)

Suosittelen Eemelin kootut metkut -kirjaa nostalgiannälkäisille vanhemmille ja vauhdikkaista käänteistä pitäville lapsille!

3
Kirja: Hilja ja vihreän talon kesä
Teksti: Heidi Viherjuuri
Kuvitus: Nadja Sarell
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä 2017

Seitsemänvuotias Hilja asuu perheensä kanssa isän perimässä vanhassa talossa. Hänellä on 5-vuotias pikkusisko Taimi ja 12-vuotias isosisko Veini, jolla on eri isä. Äiti pyörittää kampaamoa talon alakerrassa ja isä keikkailee muusikkona ja yrittää vapaapäivinään naputella rapistunutta taloa kuntoon. Lähistöllä asuu Hiljalle ja hänen siskoilleen tärkeitä ihmisiä: vaari, naapurinsetä ja kolme vanhaa rouvaa: Mansikkatäti, Valkoherukkamummo ja Sadetakkimummo.

Kuten useimmissa lapsiperheissä, myös tässä perheessä sisarukset vuoroin nahistelevat, vuoroin leikkivät sopuisammin. Hilja leikkii agenttia ja vakoilee niin isosiskoaan kuin naapureitaan. Vihreän talon pihapiiri kuvautuu paikkana, jossa lasten on mukava temmeltää ja seikkailla. Kirjaa on mukava lukea yhdessä ääneen, mutta kunnolla lukemaan oppinut alakoululainen tykkää varmasti lukea kirjaa itsenäisestikin.

Seitsemänvuotiaasta Hiljasta kertovan uuden kirjasarjan ensimmäinen osa tempaa mukaansa ja saa odottamaan ilolla myös jatko-osia. Nadja Sarellin kuvitus täydentää hienosti kirjan tunnelmaa. Pidin kirjassa kovasti myös siitä, että tarinassa vastaan tulleita vanhempien erimielisyyksiä käsiteltiin hyvin rauhallisin ottein, jolloin lapsellekin välittyy ajatus siitä, että ei se mitään, vaikka vanhemmat välillä riitelevätkin, sitten sovitaan ja pyydetään anteeksi.

Suosittelen Hilja ja vihreän talon kesä -kirjaa erityisesti Heinähatusta ja Vilttitossusta tykkääville!

Paketoidaanko teillä jouluisin kirjoja kuusen alle?