Se pikkuinen Lotta hurmaa lukijansa




Kirja saatu arvioitavaksi blogia varten.

Pukarikadulla asuu omapäinen viisivuotias, Lotta Nykänen. Hän on perheensä kuopus, joka herää eräänä aamuna hyvin kiukkuisena. Hän päättää muuttaa pois kotoa ja saa ystävälliseltä naapurin tädiltä, rouva Vuoriselta, luvan asettua asumaan tämän piharakennuksen ullakolle. Lotan suureksi iloksi ullakolta löytyy nukensänky, pieni kahvikalusto ja kaunis nukke, Viola Linnea. Lotta on tyytyväinen: nyt hän voi keskittyä taloudenpitoon niin kuin äitikin. Vuorisen tädin lähtiessä omaan kotiinsa Lotta huikkaa rehvakkaasti:

- Jos näet Nykäsiä, niin sano, että minä asun nyt omassa talossa enkä ikinä tule kotiin.

Lotan perhe tulee vierailemaan Lotan uudessa kodissa, mutta Lotta tekee heille selväksi, ettei ole tulossa takaisin kotiin, ei edes päivälliselle, sillä hän saa ruokaa Vuorisen tädiltä.

Sitten alkaa hämärtää. Pimeä saapuu ullakolle aika yllättäen, ja vaikka Lotta sanookin rakkaalle pehmolelulleen, ettei häntä yhtään pelota, niin hän myöntää pimeyden olevan aika surullinen asia. Ullakolla on hyvin hiljaista, ja hiljaisuuden karkottaakseen Lotta alkaa laulaa. Mutta laulamisesta ei tule mitään, sillä häntä itkettää niin kovasti. Sitten portaikosta kuuluu isän ääni, ja isä sanoo:

- Äiti on kovin ikävissään kotona, niin että etkös sinä sentään voisi muuttaa jouluksi kotiin?

Lotta sanoo haluavansa muuttaa kotiin saman tien.

Tämän klassikon teema on tällä hetkellä railakkaan ajankohtainen myös meillä. Viisivuotiaamme on tässä viime aikoina uhannut aina välillä muuttaa pois kotoa. Kiukustuttuaan jostain suuresta vääryydestä hän painelee lastenhuoneeseen heittelemään satunnaisia tavaroita kassiin. Sitten hän viilettää eteiseen ja huutaa muuttavansa Amerikkaan kummienonsa luo. Joskus menen leikkiin mukaan, aivan kuten Lotankin vanhemmat, ja kyselen, miten hän on ajatellut hoitaa käytännön järjestelyt ja voisiko hän sitten vaikka laittaa postikortin, kun on päässyt perille. Lopuksi kuitenkin aina totean, ettemme me halua luopua rakkaasta tytöstämme, ja tässä vaiheessa esikoisen kiukku on yleensä sen verran lauhtunut, että hän lupaa sittenkin jäädä kotiin.

Kolmevuotiaamme puolestaan on välillä oikea uhmakkaan lapsen malliesimerkki: hän seisoo kädet puuskassa ja silmät salamoiden keskellä lastenhuoneen lattiaa ja polkee jalkaa saadakseen pontta väittämilleen. Tahtoikäisen logiikalla hän kuvittelee voivansa tarpeeksi lujasti huutamalla muuttaa vaikkapa viikonpäivän toiseksi, kuten viime sunnuntaina, kun hän päätti, ettei missään tapauksessa ole sunnuntai.


Voimakastahtoisesta ja sisukkaasta Lotasta kerrotaan myös hauskassa kuvakirjassa Osaa Lottakin ajaa, jonka 7. painosta on myynnissä yhä. Lotta seikkailee myös Astrid Lindgrenin hurmaavassa Joulukertomuksia-kirjassa parissakin eri tarinassa. Kirjasta löytyvässä Lotta osaa mitä vain -sadussa Lotta ratkaisee perheensä joulukuusipulman.

***
Kirja: Se pikkuinen Lotta
Teksti: Astrid Lindgren
Suomennos: Eila Kivikk'aho
Kuvitus: Ilon Wikland
Kustantaja: WSOY 2017, 1. painos 1962

Kommentit

Lähetä kommentti

Täällä voit kommentoida! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikon kirja: Mio, poikani Mio

Kuva
Pari viikkoa sitten luimme lasten kanssa ensimmäistä kertaa  Mio, poikani Mio  -kirjan.  Astrid Lindgrenin  klassikkosatu on tarina rohkeudesta ja ystävyydestä, vaikeista valinnoista ja epäitsekkyydestä. Samalla se on jännittävä ja mukaansatempaava seikkailu vaarallisine tilanteineen, yllättävine käänteineen ja sankarillisine tekoineen. Oli kerran kuninkaanpoika, joka oli kuutamolla ratsastamassa. Mio, poikani Mio  on tullut perheeseemme joululahjana ja odottanut kirjahyllyssä jo muutaman vuoden sopivaa hetkeä tulla luetuksi. Kirja oli yksi oman lapsuuteni suosikeista, mutta koska muistin sen paljon jännittävämmäksi kuin mitä se nyt sitten lopulta oli, venytin kirjan lukemista lapsilleni, kunnes koin, että he ovat tarinaan valmiita. Minulla on hämärä muistikuva minun ja pikkusiskoni yhteisestä huoneesta, jossa makasin kerrossänkymme yläpedillä tätä kirjaa lukien – ja pahaa ritari Kaamoa kovasti peläten.  Ja minä otin hänen kädestään ...
Lue lisää

Vieläkö 1880-luvun Pikku Heidi kiinnostaa?

Kuva
Pikku Heidi  on yksi niistä lastenkirjallisuuden klassikoista, joita rakastin lapsena. Sain kirjan vanhemmiltani seitsemänvuotiaana, minkä huomasin etusivun omistuskirjoituksesta aloitettuani lukemaan kirjaa lapsilleni esikoisen juuri täytettyä seitsemän vuotta.  Äkäpussin maineessa olevan Alppivaarin luokse viisivuotiaana muuttaneen Heidin elämä huikeissa alppimaisemissa kiehtoi minua lapsena suunnattomasti, ja halusin lukea tarinan omille lapsilleni, vaikka molemmat suhtautuivat aluksi epäilevästi kirjan vetovoimaan. Pikku Heidi  on  Johanna Spyrin  vuonna 1880 kirjoittama satu pienestä tytöstä, joka orvoksi tultuaan varttuu ensin tätinsä hoivissa ja muuttaa sitten olosuhteiden pakosta isoisänsä luo syrjäiseen alppikylään. Heidiä kuvataan hyvin vaatimattomaksi, epäitsekkääksi ja kultaiseksi lapseksi ja hän sulattaa kaikkien ympärillään olevien sydämet. Heidi ystävystyy vuohia paimentavan, oppimattoman Vuohi-Pekan kanssa ja tulee ...
Lue lisää

Viikon kirja: Ronja ryövärintytär

Kuva
Ronja ryövärintytär   odotti pitkään kirjahyllyssämme oikeaa hetkeä tulla luetuksi. Aloitimme kirjan jo kertaalleen viime vuoden puolella, mutta silloin se tuntui lapsista vielä liian hurjalta. Pari viikkoa sitten kuin yhteisestä päätöksestä lapset kysyivät, että ruvettaisiinko nyt lukemaan  Ronjaa , ja mehän ruvettiin! Jos jostain lastenkirjasta voi käyttää sanaa väkevä, niin  Ronja ryövärintyttärestä .  Astrid Lindgrenin  klassikko on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, mutta kirja kertoo myös rohkeudesta, tasapainottelusta oikean ja väärän välillä, vanhempien rakkaudesta lapsiaan kohtaan, ennakkoluuloista ja lasten oikeudesta kulkea omia polkujaan. Mukana on myös fantastisia ja jännitystä lisääviä elementtejä ilkeiden männiäisten, julmien ajattarien ja hölmöjen kakkiaisten muodossa. Kun Ronja huusi, männiäiset lopettivat hakkaamisen. Sen sijaan Ronja kuuli jotain pahempaa. Ne olivat ryhtyneet kiipeämään kiveä ylös. Ne lähestyivä...
Lue lisää